Lionel Messin saapumista odottava Inter Miami CF ui parhaillaan syvissä vesissä. Joukkue hävisi sunnuntain vastaisena yönä Philadelphia Unionille 1–4-lukemin ja makaa MLS:n viimeisellä sijalla. Ottelun kohokohdaksi jäi Suomen maajoukkuepelaaja Robert Taylorin onnistuminen.
Inter Miami on nyt seitsemän sarjaottelun tappioputkessa. David Beckhamin osaomista seura erotti päävalmentajansa Phil Nevillen kuun alussa, mutta ei ole kyennyt kääntämään kurssiaan väliaikaisluotsi Javier Moralesin johdolla. Inter on MLS:n viimeisellä sijalla neljän pisteen päässä seuraavasta. Joukkueen onneksi sarja on suljettu, eikä varsinaista putoamisvaaraa ole.
Taylor, 28, pelasi sen sijaan ensimmäisen ysikymppisensä MLS:ssä sitten viime vuoden lokakuun. Ottelun 1–3-maali syntyi hänen rangaistusalueen ulkopuolelta lähteneestä laukauksesta, joka kimposi puolustajan kautta sisään. Osuma oli suomalaisen kauden toinen.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Lisää Barcelona-legendoja
Messin lisäksi Inter Miami on saamassa riveihinsä toisen entisen Barcelona-pelaajan. Seura kertoi aiemmin tänä viikonloppuna, että keskikentän kapelimestari Sergio Busquets siirtyy ensi kuussa Taylorin ja Messin joukkuetoveriksi vietettyään 13 kokonaista kautta Camp Noulla.
34-vuotias Busquets pelasi Barcelonalle yhteensä 722 ottelua, mikä on kolmanneksi eniten koko seuran historiassa. Espanjalainen voitti yhdeksän La Ligan mestaruutta, seitsemän Espanjan cupia ja kolme Mestarien liigaa.
Uusimmat
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
Lataa lisää