Lintupoliisit ratkaisu häiritseviin lokkeihin?

Kesän lämpötilat ovat korkeimmillaan ja ihmiset hakeutuvat ulkotiloihin viettämään aikaansa. Ruokailukin olisi ihanteellista avonaisen taivaan alla - elleivät taivaan liitäjät häiriköisi idyllistä ateriointia. Kesä ja linnut kuuluvat yhteen, mutta miten kaikkein röyhkeimmät siivekkäät saataisiin lopettamaan ihmisten ruuan havittelu?

Ensimmäinen ja tärkein sääntö on, että ihmiset eivät varta vasten ruokkisi lintuja. Linnut löytävät ravinnokseen tarpeeksi ruokaa luonnosta, joten niiden syöttäminen aiheuttaa lähinnä vahinkoa. Kun linnut saavat ravinnokseen vain yksipuolista ja väärää ravintoa, niille voi tulla jopa parantumattomia vaurioita. Lähes poikkeuksetta vaurioita saaneet linnut löytyvät rannoilta ja puistoista, joissa ihmiset ovat ruokkineet niitä.

Ongelma-alueilla ruoka roskiksiin

Helsingin kauppatori on ehkä yksi Suomen ongelmallisista paikoista lintujen, lähinnä kalalokkien, kannalta. Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö Birdlifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemestä ratkaisu lokkien yhä aggressiivisemman ruuanmetsästyksen lopetukseen olisivat yksinkertaiset: lisää roskiksia ja lokkipoliisit paikalle. Lokkipoliisin tehtävänä olisi kieltää ihmisiä ruokkimasta lintuja ongelmapaikoilla.

- Olin itse viime viikolla lokkipoliisina kauppatorilla, ja todistin puolen tunnin aikana jopa viittä tapausta, jossa ihmiset tulivat varta vasten leipäpussien kanssa lintuja ruokkimaan. Koska lokit saavat siellä ruokaa, ne tottuvat siihen ja jäävät alueelle, Lehtiniemi kertoo.

Jos linnut eivät saa enää ruokaa, ne lähtevät vähitellen muualle ruokaa etsimään. Mikäli ruuan kanssa on varomaton, lokki voi tulla ja napata ruuan suoraan kädestäkin.

Terasseilla syöminen vaikeammaksi - lokeille

Lokkien keskuudessa röyhkeys varastaa ruokaa on kasvanut, sillä se lokeista säilyy, joka pärjää parhaiten. Terasseilla väijyy kirkuvia lentäjiä lähestulkoon silloinkin, kun ruokaa ei edes ole tarjolla. Lintujen pääsyn terasseille voi estää esimerkiksi verkkorakentein.

- Eivät ne lokit menetetty peli ole, vaikka ne aggressiivisempia ovatkin. Kun ruokaa vain ei ole, ne menevät pois, Lehtiniemi sanoo.

Paras keino lintujen pitämiseksi poissa on terassin hygieniasta huomioiminen. Kun ihmiset eivät ruoki lintuja ja vajaaksi jätetyt ateriat ja lattialle pudonneet murut siivotaan välittömästi pois, linnut oppivat pian, ettei kulmilla norkoilusta ole hyötyä ja ne siirtyvät paremmille ravintokohteille.

Terasseilla oleskelevat linnut eivät aiheuta erityistä turvallisuusriskiä esimerkiksi tarttuvien tautien, kuten salmonellan, suhteen, vaikka niin usein vastoin parempaa tietoa, esitetäänkin.

Lue myös:

    Uusimmat