Lintuparvi pudotti lentokoneen jokeen New Yorkissa

New Yorkin asukkaat saivat eilen seurata erikoista lento-onnettomuutta kotiensa ikkunoista. La Guardian kentältä noussut kone ilmeisesti törmäsi pari minuuttia lähtönsä jälkeen lintuparveen ja joutui tekemään pakkolaskun Hudson-jokeen.

Alustavien tietojen mukaan monet koneessa olleet loukkaantuivat, mutta kaikki selvisivät hengissä. Suurin osa selvisi mustelmilla ja ruhjeilla. Koneessa oli tiettävästi 146 matkustajaa ja viisihenkinen miehistö. Kyseessä oli US Airwaysin lento numero 1549, konetyyppi oli Airbus A320.

- Jostain kumman syystä kone pysyi kellumassa ja me kaikki pystyimme kipuamaan pelastuslautoille, sanoi matkustaja Alberto Panero CNN-kanavalla.

- On uskomatonta, että kaikki ovat hengissä, hän jatkoi.

Lentokone oli matkalla New Yorkista Charlotteen Pohjois-Carolinaan.

Miehistö hoiti hätätilanteen

Ilmailuturvavirasto FAA:n mukaan onnettomuuden syynä saattoi olla lintuparvi. Paikallisten radioasemien mukaan koneen kapteeni oli ottanut yhteyttä lennonjohtoon ja sanonut, että koneeseen oli iskeytynyt lintuparvi ja että he ovat vaikeuksissa.

Kone yritti palata takaisin kentälle mutta päätyi lopulta kellumaan Hudson-jokeen. Suurin osa matkustajista pääsi miehistön avustuksella kiipeämään koneen siiville, mistä heidät poimittiin pelastusaluksiin.

- Oli todella ihme, että kaikki pelastuivat, taivasteli koko tapahtuman ikkunastaan nähnyt silminnäkijä CNN:lle.

Pelastussukeltajat olivat koneen hylyn luona varmistamassa, ettei kukaan ollut jäänyt loukkuun koneeseen. Miehistön ammattitaitoa on pidetty tärkeimpänä syynä siihen, että uhkaavasta turmasta selvittiin vähin vaurioin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat