Lintuinfluenssaan varaudutaan poikkeusasetuksella

Siipikarjatiloilla kohennetaan bioturvallisuutta vaikka yrittäjille ei ole tiedossa merkittäviä uusia velvoittteita.

Maaliskuussa voimaan astuva maa- ja metsätalousministeriön poikkeusasetus lintuinfluenssan varalta ei aseta merkittäviä uusia velvoitteita siipikarjayrittäjille. Suurten kasvattamoiden bioturvallisuutta pidetään sellaisenaan riittävän hyvänä.

Tuleva kevät jännittää kuitenkin kasvattajia Varsinais-Suomessa. Maakunnan osuus koko maan kanamunatuotannosta on puolet ja siipikarjan lihasta yli kolmannes ja lintuinfluenssa koetaan siellä lähes ennalta torjutuksi.

Taudinaiheuttajien kulkeutuminen on esimerkiksi Pilon tilalla Paimiossa vuosien ajan estetty eristämisellä. Ulkopuolisilla ei ole asiaa kasvattamoihin, eikä linnuilla ole elämänsä aikana mitään asiaa ulos.

Kalkkunankasvattaja Hannu Vahtivaara uskoo, että hänen kalkkunahallinsa hygieniasulku ei joudu edes koetukselle vaikka lintuinfluenssa aiheuttaakin jännitystä. Hän jakaa Birdlifen käsityksen, että viruksen tappavan muodon kantajat eivät koskaan pääse Suomeen asti.

Luomukanatkin suljetaan kasvattamoihinsa tänä keväänä, mutta kaikkeen siipikarjaan ei sisälle eristämistä ei aiota soveltaa. Ainakin toistaiseksi Suomen vähät strutsinkasvattajat saavat ulkoiluttaa lintujaan läpi vuoden, kunhan ruokailu järjestetään sisälle.

Strutsinkasvattaja Marja Rautala Loimaalta toimii ohjeiden mukaan ja pitää turistit loitolla eläimistä.

- Tämä alue ei ole mitenkään muuttolintualuetta sinänsä ja tarhat eivät ole vesijättömaita, eli niissä ei vesilintuja oleile. Olen kaiken aikaa hereillä mutta en paniikissa, Rautala sanoo

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 22.01.2006)

Lue myös:

    Uusimmat