Linnunradalla mustan aukon räjähdys

Tiedemiehet ovat havainneet mustan aukon räjähdyksen avaruudessa suhteellisen lähellä maapalloa. Ilmiö todettiin useiden eri puolille Britanniaa sijoitettujen radioteleskooppien avulla.

Räjähdys, jonka olemassaolo on ennustettavissa Einsteinin suhteellisuusteorian avulla, havaittiin omassa galaksissamme Linnunradalla. Kyseinen musta aukko sijaitsee mikrokvasaari GRS1915:n keskustassa noin 40000 valovuoden päässä maapallolta.

-GRS1915:n uskotaan muodostuvan mustasta aukosta, joka on massaltaan moninkertaisesti aurinkomme kokoinen, kertoo tutkijaryhmään kuuluva Rob Fender Amsterdamin yliopistosta.

-Kun aine syöksyy mustaan aukkoon se kuumenee valtavasti ja lähettää matkallaan röntgensäteitä. Prosessi on niin väkivaltainen, että odottamattomia räjähdyksiä sattuu, Fender selventää.

Mustien aukkojen uskotaan olevan romahtaneita tähtiä. Aukkojen painovoima on niin suuri, että ne imevät itseensä kaiken lähistöllä olevan, myös valon.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat