Lindhin murhasta epäillylle luettiin syytteet

Ruotsin ulkoministerin murhasta epäilty Mijail Mijailovic on saanut syytteen surmasta. Syytteen mukaan Mijailovic surmasi Anna Lindhin puukottamalla tätä useita kertoja.

Ruotsin ulkoministeri Anna Lindhin murhasta epäillylle Mijailo Mijailovicille on luettu syytteet Tukholman käräjäoikeudessa. Syytteen mukaan Mijailovic surmasi Lindhin puukottamalla tätä useita kertoja.

Todisteita ja todistajia


Todisteisiin kuuluvat muun muassa NK- ja PUB -tavaratalojen valvontakameroiden nauhat, jotka osoittavat Mijailovicin olleen Lindhin kanssa samassa rakennuksessa murhahetkellä.

Oikeudenkäynnissä tullaan syytteiden mukaan kuulemaan kolmea todistajaa. Yksi heistä on Lindhin ystävä Eva Franchell, joka oli paikalla murhahetkellä. Kaksi muuta todistajaa ovat asiantuntijoita. Oikeuslääkäri Henrik Druid tulee todistamaan Lindhin saamista vammoista ja brittiläinen DNA-asiantuntija tulee kertomaan Mijailovicin DNA:n löytyvän surma-aseesta.

Osittain salaiset ruumiinavauspöytäkirjat

Anna Lindhin ruumiinavauspöytäkirjat on julistettu osittain salaiseksi. Pöytäkirjasta ei myöskään löydy yhtään valokuvaa, vaikka ne normaalisti liitetään siihen. Kaikkiaan ruumiinavausraportista on julistettu salaiseksi kuusitoista sivua. Normaalisti raportti kuvineen on kokonaan julkinen.

Ei sattumanvarainen teko

Lindhin surman tutkimuksia johtanut Leif Jennekvist puolustaa ryhmänsä näkemystä, jonka mukaan kyseessä ei ollut sattumanvarainen teko. Mijailovicin piti mm. tietoisesti pyrkiä Lindhin läheisyyteen, Jennekvist huomautti.

Mijailovic oli lähdössä rakennuksesta, kun hän näki Lindhin Filippa K -liikkeen ovella. Jennekvistin kertoi, että turvakameroiden nauhalla Mijailovic ei katsellut kaupassa olevia vaatteita, vaan kulki kuin ihmistä etsien.

Mijailovicn mukaan hänellä ei ollut minkäänlaisia erityisiä tunteita Lindhiä kohtaan.

-En tunne häntä kohtaan mitään erityistä, en vihaa enkä mitään sen kaltaista. Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään häntä vastaan, Mijailovic sanoi kuulusteluissa.

Hän kertoi toimineensa sisäisen äänen pakottamana.

-Entä tiedä, mutta luulen että se oli Jeesus. Hän on valinnut minut, Mijailovic sanoi.

Kuulusteluissa Mijailovic kertoi lähteneensä surmapäivänä kaupungille katsomaan levyjä PUB -tavarataloon. Mukaansa hän otti keittiön laatikosta veitsen.

-Voin todella huonosti. Otin sen mukaan puolustuksekseni, Mijailovic kertoi.

Hän uskoo kärsivänsä vainoharhoista ja sanoo pelkäävänsä kulkiessaan kaupungilla. Kaupungilla hän päätyi NK:n tavarataloon, missä hän näki ulkoministerin. Mijailovic kertoi sisäisen äänen käskeneen häntä hyökkäämään.

-Minä vain menin hänen luokseen. Siinä onkin kaikki mitä muistan. Kaikki kävi niin nopeasti, siinä meni ehkä 15-20 sekuntia. Se kävi kauhean nopeasti, hän sanoi kuulustelussa 7. tammikuuta.

Mijailovicin mukaan hänellä ei ollut tekoonsa minkäänlaista poliittista motiivia. Mijailovic kertoi myös, että hän etsi puukotuksen jälkeen apua Huddingen sairaalasta ja jäi sairaalaan kahden päivän ajaksi.

Oikeudenkäynti alkaa keskiviikkona

Mijailovic on myöntänyt murhanneensa Lindhin viime syyskuussa. Hän on myös antanut pitkän ja
yksityiskohtaisen selostuksen toimistaan murhapäivänä.

Mijailovicin asianajajan mukaan murhan motiivi ei ollut poliittinen.

Murhaoikeudenkäynnin on määrä alkaa keskiviikkona. Oikeuden puheenjohtaja sekä syyttäjä ovat sanoneet, etteivät he pidä mielentilatutkimusta tarpeellisena ennen oikeudenkäyntiä.

Murhasta epäillyn Mijailovicin viime viikkoinen tunnustus saattaa lieventää rangaistusta, jos hänet todetaan syylliseksi. Mijailovichin asianajajan arvellaan yrittävän saada oikeuden määrittelemään teon tapoksi eikä murhaksi.

(MTV-STT-TT)

(Seitsemän uutiset 12.01.2004).

Lue myös:

    Uusimmat