Liikennevaliokunta säilyttäisi valikoivan lehdistötuen

Eduskunnan liikennevaliokunta ei hyväksy hallituksen suunnitelmaa, jonka mukaan nk. valikoiva lehdistötuki lopetettaisiin ja lehtien tukemiseen käytettävät rahat jaettaisiin vain puolueiden kautta. Liikennevaliokunta antoi tänään äänin 10-3 valtiovarainvaliokunnalle lausunnon, jossa lehdistötuki halutaan säilyttää sekä suuruudeltaan että jakotavaltaan ennallaan.

Tänä vuonna tukeen on annettu 75 miljoonaa markkaa, josta 35 miljoonaa on voitu ohjata puolueille niiden lehtien ja sähköisten julkaisujen tukemiseen sekä Ahvenanmaalle. Suurin osa tuesta eli 40 miljoonaa markkaa on tarkoitettu sanomalehtien kuljetus- ja jakelukustannusten alentamiseen ja erilaisiin kehittämishankkeisiin. Hallitus esittää ensi vuodelle 70 miljoonaa markkaa pelkästään puolueiden kautta jaettavaksi. Monet maakunnalliset lehdet ja esimerkiksi ruotsinkieliset lehdet jäisivät ilman tukea.

Liikennevaliokunnan puheenjohtaja Pauli Saapunki (kesk.) sanoi tänään, että valiokunta kiinnittää huomiota valikoivan tuen jakotapaan. Saapungin mielestä näkökulmaa pitäisi laajentaa siten, että valikoiva tuki ulottuisi laaja-alaisemmin kuin tähän saakka.
-Me haluaisimme, että moniarvoinen lehdistö säilyisi, Saapunki sanoi.

Valiokunnan kannan takana olivat suurimmat puolueet. Vastaan äänestivät vihreiden Tuija Maaret Pykäläinen, perussuomalaisten Raimo Vistbacka ja kristillisten Tauno Pehkonen. He kannattivat hallituksen esittämää tukea.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat