Liedon rahankuljetus: Valmistelua vai yritys?

Lieto 31.10.2007. Neljä ruotsalaismiestä ja yksi virolainen istuvat kahdessa autossa Liedon hautausmaan parkkipaikalta. Autoissa on kaksi rynnäkkökivääriä ja pistooli, naamarit, suojaliivit ja muuta ryöstössä tarvittavia varusteita. Autoissa on väärät rekisterikilvet. Pakoon tarkoitettu kuorma-auto ja virolaiskuski on odottamassa Oripäässä.

Yksi ruotsalaismies on Liedon S-marketin takapihan tuntumassa tarkkailemassa G4S-rahankuljetusauton saapumista, ja lähettää viisikolle viestin. Hautausmaalta on S-marketille matkaa kilometri.

Viisikko lähtee liikkeelle, mutta poliisit pysäyttävät heidät hautausmaan parkkipaikalle. Paikan päältä ja Oripäästä jää kiinni kolme ruotsalaista ja kaksi virolaista. Kaksi ruotsalaista napataan myöhemmin.

Liedon arvokuljetusryöstöä oli suunniteltu kuukausia ja se oli ollut tarkoitus toteuttaa aiemmin jo kolmasti. Poliisi oli oman tiedustelutoimintansa ansiosta koko ajan ryöstäjien kintereillä.

Noin äkkiseltään tuntuisi, että rikoksesta on kyse, mutta kyse ei ole aivan yksinkertaisesta asiasta. Juttua puidaan Turun käräjäoikeudessa.

Valmistelu rangaistavaa osassa rikoksista

Törkeän ryöstön yritys on rangaistavaa, mutta törkeän ryöstön valmistelu ei ole.

Rikoksen valmistelu tarkoittaa rikokseen tähtäävää toimintaa, jolla luodaan edellytyksiä rikoksen myöhemmälle toteuttamiselle. Rangaistavia valmisteluja ovat muun muassa joukkotuhonnan valmistelu, valtiopetoksen valmistelu, yleisvaarallisen rikoksen valmistelu, terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu, huumausainerikoksen valmistelu, maksuvälinepetoksen valmistelu ja rahanväärennyksen valmistelu.

Yritys taasen on rangaistavaa. Yritys tarkoittaa sitä, että tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä.

KKO on todennut valmistelun ja yrityksen erosta päätöksessään 2003:53 näin: "Rikoksen etenemisen yritysasteelle voidaan katsoa edellyttävän yhtäältä, että rikoksen tekeminen on aloitettu siten, että se olisi välittömästi johtamassa rikoksen täyttymiseen, ja toisaalta, että jo tehdyillä toimilla on aiheutettu huomioon otettava vaara rikoksen täyttymisestä. Rangaistavan yrityksen voidaan katsoa olevan kysymyksessä myös silloin, kun teosta ei ole jälkikäteen arvioituna aiheutunut sanotunlaista vaaraa rikoksen täyttymisestä, mutta vaara on vältetty vain satunnaisista syistä."

Vastakkaiset kannat

Kummasta - valmistelusta vai yrityksestä - oli Liedossa kyse? Syyttäjän mukaan teko eteni yrityksen asteelle, kun taas syyttettyjen mukaan kyse oli vain valmistelusta.

Puolustusten mukaan poliisi keskeytti rikoksen etenemisen yrityksen asteelle. Syytetyt vetoavat mm. myös siihen, että teko oli tarkoitus keskeyttää - kuten pari kertaa aiemminkin oli käynyt - koska he eivät olisi enää kyenneet yllättämään rahankuljetusauton kuljettajia.

Puolustuksen kanta saa tukea oikeuskirjallisuudesta. Tänä vuonna ilmestyneessä professorikaksikko Jussi Tapanin ja Matti Tolvasen kirjoittamassa "Rikosoikeuden yleinen osa, vastuuoppi" -teoksessa otetaan kantaa asiaan varsin suoraan. Teksti on kirjoitettu huhtikuussa 2008 eli Liedon tapausta oli tietysti käsitelty jo paljon julkisuudessa.

Johdannossa käsitellään törkeän ryöstön valmistelun ja yrityksen eroa.

"Rangaistavan yrityksen alkupisteen määrittely on tässä rikostyypissä vaikeaa. Alkaako rangaistava yritys siitä, kun tekijät asettuvat asemiin teon toteuttamiseksi? Vai alkaako rangaistava yritys vasta siitä, kun varsinaisen anastusteon suorittajiksi määrätyt lähestyvät rahankuljetusautoa kauppaliikkeen pihalla tarkoituksin hyökätä rahankuljettajien kimppuun?"

"Olemme sitä mieltä, että yrityksen alkupiste on viimeksi mainitussa ajankohdassa. Tässä vaiheessa on syntynyt konkreettinen vaara rikoksen täyttymisestä, ja rikoksen täyttyminen estyy vain siitä syystä, että poliisit tulevat väliin. Sen sijaan asemiin asettuminen on rankaisematonta valmistelua."

Lakialoite jäässä

Eduskunnassa tehtiin marraskuussa 2007 kaikkiaan 107 kansanedustajan allekirjoittama lakialoite törkeän ryöstön valmistelun kriminalisoinnista. (Linkki aloitteeseen)

Professorit Tapani ja Tolvanen eivät tekstissään kuitenkaan kannata valmistelun kriminalisointia sillä perusteella, että yrityksen alkupisteen ja valmistelun erottaminen on vaikeaa. Heidän mielestään rikosoikeuden selkeänä lähtökohtana pitää olla, ettei ajatuksista ja aikeista rangaista.

Maaliskuussa 2008 eduskunnan lakivaliokunta keskeytti lakialoitteen käsittelyn. Asia on siis toistaiseksi jäässä.

Rikosten ennalta estämistä koskevia poliisilain pykäliä arvioidaan parhaillaan esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain kokonaisuudistusta pohtivassa toimikunnassa.  Oikeusministeriöstä kerrotaan, että tarkoituksena on odottaa toimikunnan ehdotuksia ennen kuin törkeän ryöstön valmistelun kriminalisointia aletaan mahdollisesti jatkovalmistella.  

Lue myös:

    Uusimmat