Levottomuudet Sri Lankassa jatkuvat

Sri Lankassa tamilisissit ja hallituksen joukot valmistautuvat rauhanneuvotteluihin, vaikka levottomuudet maassa eivät ota loppuakseen. Sri Lankan presidentti Chandrika Kumaratunga toivoo tamilisissejä rauhanprosessiin, jos he vain luopuvat väkivallasta. Kumaratunga on kaikesta huolimatta valmis aloittamaan neuvottelut ja hän pyysikin viime kuussa Norjalta apua rauhan raketamisessa. Tamilisissit ovat taistelleet itsenäisyydestä Sri Lankan pohjois- ja itäosissa vuodesta 1983 lähtien. Sodassa on kuollut yli 55 000 ihmistä.

Kumaratunga

Sri Lankassa tamilisissit ja hallituksen joukot valmistautuvat parhaillaan rauhanneuvotteluihin, mutta samalla maan levottomuudet eivät ole suinkaan laantuneet. Puolustusministeriön tänään antamien tietojen mukaan viime viikkojen yhteenotoissa on kuollut ainakin 17 tamilisissiä. Tuoreiden tietojen mukaan noin 16 ihmistä haavoittui tänään pommin räjähdettyä linja-autossa. Myös puheissa sotarummut ovat paukkuneet. Sri Lankan presidentti Chandrika Kumaratunga sanoi, että rauhanneuvotteluja ei tulla käymään turvallisuusjoukkojen kustannuksella. -Hän sanoi, että LTTE (tamilisissijärjestö) on tervetullut rauhanprosessiin, mutta heidän täytyy ensin luopua väkivallasta ja laskea aseensa, The Sunday Times -lehti kertoi Kumaratungan sanoneen.

Sri Lanka


Roomalaiskatolinen Jaffnan piispa Thomas Saundranayagam puolestaan sanoi, että sissit värväävät paljon alokkaita ja antavat taistelukoulutusta alueella asuville siviileille. Saundranayagamin mukaan ainakaan vielä kaksi viikkoa sitten ei ollut mitään merkkiä siitä, että sissit olisivat valmiit neuvottelemaan. Kumaratunga on kuitenkin valmis aloittamaan neuvottelut ja hän pyysikin viime kuussa Norjalta apua rauhan raketamisessa. Viime viikolla Norjan kehitysyhteistyön ja ihmisoikeuksien valtiosihteeri Leiv Lunde tapasi useita hallituksen ja opposition johtajia ja tamilipoliitikkoja. Järjestelyjen takana on Norjan ulkoministeri Knut Vollebäk ja hänen odotetaankin nyt järjestävän keskusteluja hallituksen ja sissien välillä.

Tamilisissit ovat taistelleet itsenäisyydestä Sri Lankan pohjois- ja itäosissa vuodesta 1983 lähtien, ja sodassa on kuollut yli 55 000 ihmistä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat