Leudot talvet hyödyttävät vesistöjä

Entistä kuumemmista kesistä on puolestaan haittaa järville ja merille, koska veden pintalämpötilan nousu lisää leväkukintoja.

Ilmastonmuutoksen lämmittämistä talvista on myös hieman hyötyä järville ja merille. Vesien syvänteet hapettuvat paremmin, kun vedet kylmenevät hitaammin ja pinta jäätyy myöhemmin.

Filosofian lisensiaatti Aija-Riitta Elon tuoreen väitöskirjan mukaan happea voi kulkeutua helpommin pohjaan saakka, kun viileät vedet pysyvät pitkään kauttaaltaan tasalämpöisinä.

- Hapella on enemmän aikaa kulkeutua pinnasta syvänteisiin saakka. Myös lisääntyvät syysmyrskyt sekoittavat vesiä ja tuovat lisää happea, Elo kuvaili.

Toisaalta entistä kuumemmat kesät kiusaavat vesistöjä. Leväkukinnot rehottavat, koska veden pintakerrosten lämpeneminen on entistä voimakkaampaa ja pintalämpötila nousee.

- Ilmaston lämpenemiseen voi vaikuttaa vain hitaasti vähentämällä päästöjä ilmakehään. Sen sijaan rehevöitymiseen voi vaikuttaa nopeasti vähentämällä ravinnekuormitusta. Esimerkiksi mökkirantaa voi kohentaa selvästi, kun katsoo, mitä sinne päästää, Elo toteaa.

Elon väitöstutkimuksen havainnot pohjautuvat mallilaskelmiin, joita on tehty useista järvistä. Tutkimuksessa on esimerkiksi mitattu järvien lämpötiloja eri syvyyksissä, tarkkailtu ilman lämpötilaa, auringosta tulevaa säteilyä ja tuulta.

Geofysiikan alaan kuuluva väitös tarkastetaan tänään Helsingin ylipistossa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat