Taitoluistelun MM-mitaleista kilpaillaan lajin historiassa ensimmäisen kerran elokuvakaupunki Los Angelesissa. Suomella on mukana kolme luistelijaa: Laura Lepistö, Susanna Pöykiö ja Ari-Pekka Nurmenkari.
Helsingin EM-kisojen voittaja Lepistö ja pronssimitalisti Pöykiä aloittavat kisaurakkansa perjantaina ja Nurmenkari torstaina. Alkuviikosta urakkansa suorittavat jäätanssijat ja pariluistelijat.
MM-kisoissa taso on selvästi kovempi kuin EM-jäillä, kun japanilaiset, korealaiset, kanadalaiset ja isäntämaan vahvat luistelijat ovat mukana. Laura Lepistö onkin ilmoittanut tavoitteekseen viiden-kuuden joukkoon sijoittumisen, mikä onkin hyvin realistinen tavoite.
Naisten voittajasuosikkeja ovat Japanin hallitseva maailmanmestari Mao Asada ja Etelä-Korean Yu-Na Kim, joka on luistellut kauden korkeimmat pisteet 193,54.
Mielenkiintoista on nähdä myös Italian pitkäsäärisen Carolina Kostnerin tämän hetken kunto. Kaksinkertainen Euroopan mestari ja viime MM-kisojen hopeavoittaja ei ollut vakuuttava Helsingissä, vaan sai tyytyä hopeamitaliin. Helsingin kisojen harjoituksissa Kostner häikäisi, mutta ei kyennyt siirtämään osaamistaan itse kilpailuun.
Mitalikorokkeelle voi nousta myös Japanin vuoden 2007 maailmanmestari Miki Ando, joka on loukkaantumisten jälkeen taas hyvissä voimissa.
Kovia amerikkalaismiehiä
Miesten luistelussa mestaruus vaihtuu, kun Kanadan hallitseva maailmanmestari Jeffrey Buttle yllättäen lopetti uransa, vaikka Vancouverin olympialaiset olivat aivan ovella.
Suurin voittajasuosikki on ranskalainen edellisten MM-kisojen hopeamies ja kolminkertainen Euroopan mestari Brian Joubert. Hänen pahin uhkaajansa lienee vasta 18-vuotias Kanadan Patrick Chan, jolla on hallussaan kauden piste-ennätys 249,19.
Amerikkalaisten suosikki on kaksinkertainen MM-pronssivoittaja , joka kotikaupunkinsa yleisön kannustamana voi hyvinkin nousta uudeksi maailmanmestariksi.
