Lentomatkustajamäärien alamäki jatkuu

Erityisesti kotimaanmatkailijoiden määrä vähenee edelleen. Lentokentistä huolehtivan Finavian mukaan Suomen sisällä lentäen matkustaneiden määrä on ollut tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla yli 12 prosenttia viime vuotta pienempi. Kansainvälisten matkustajien osuus pieneni maltillisemmin, hieman yli kuudella prosentilla.

Finavian lentoasemien kautta kulki yhteensä yli 8 miljoonaa matkustajaa vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Kokonaismatkustajamäärä pieneni 8,3 % edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Kotimaan liikenne supistui lähes kaikilla reiteillä. Vain muutamat vapaa-ajan kohteiden matkustusmäärät pysyivät ennallaan. Eniten väheni Lappeenrannan, Tampereen ja Rovaniemen matkustajamäärät.

Kansainvälisen liikenteen suosituimmat kohdemaat olivat Saksa, Ruotsi, Iso-Britannia, Tanska ja Kanarian saaret. Näistä kohteista lähes kaikkien matkustajamäärät putosivat. Sen sijaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla Yhdysvaltojen ja Hong Kongin liikenne on kasvanut edelleen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat