Lemmikkikissan harmiton raapaisu oli viedä Shirleyn hengen – nainen vaivutettiin päiviksi koomaan: "Minulla oli 50 prosentin mahdollisuus jäädä henkiin"

Shirley ei olisi voinut ikinä kuvitella, mihin lemmikin viaton raapaisu johtaisi.

Bristolin kaupungissa, Englannissa asuva 65-vuotias isoäiti Shirley Hair havahtui kotona eräänä sunnuntaipäivänä siihen, kun hänen Chan-kissansa raapaisi häntä yllättäen kädestä.

Haavasta jäi jälki rystyseen, mutta se ei naisessa aiheuttanut juurikaan huolta.

– Haava näytti syvältä, mutta ei kovin pitkältä. Haava kulki mukanani loppupäivän, enkä kiinnittänyt siihen huomiota, Hair kertoo.

Pian nainen alkoi kuitenkin kokea kovaa huimausta, ruokahaluttomuutta ja lihaskipua. Oireet pahenivat seuraavana päivänä ja hänen käsivartensa turposi ja tulehtui kirkkaan punaiseksi.

Taistelu elämästä ja kuolemasta alkoi

Shirleylle ja lääkäreille alkoi selvitä, että kissan raapaisulla saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa.

Lopulta selvisi, että hänen elimistössään on nekrotisoiva faskiitti eli lihansyöjäbakteeri. 

– Minut kiidätettiin tehohoitoon. Sain kuulla, että tästä on 50 prosentin mahdollisuus selvitä, hän kertoo.

Shirley alkoi kärsiä muun muassa verenmyrkytyksestä, septisestä sokista ja keuhkokuumeesta.

Tilanne äityi lopulta niin pahaksi, että hänelle jouduttiin tekemään hätäleikkaus tartunnan saaneen kudoksen poistamiseksi. Leikkauksen jälkeen Shirley vaivutettiin koomaan viideksi päiväksi. 

"Kaikki eivät tällaisesta selviä"

Shirley vietti sairaalahoidossa yli kaksi kuukautta, jonka aikana hänelle tehtiin useita leikkauksia ja ihonsiirtoja. Lukuisten operaatioiden jälkeen naisen vointi alkoi pikkuhiljaa parantua.

Shirley on kiitollinen perheensä tuesta ja siitä, että selvisi tapahtuneesta lopulta hengissä.

– Minusta tuntuu, että olen tällä hetkellä maailman onnellisin nainen. Kaikki eivät tällaisesta selviä.

Shirley nauttii tällä hetkellä elämästään täysin rinnoin perheensä kanssa. Nainen päätti miehensä Bobin kanssa, että Chan-kissasta on tapahtuneen jälkeen kuitenkin luovuttava.

– Annoin sen Zoe-tyttärelleni. Hän rakastaa eläimiä, hän kertoo.

Katso Shirleyn haastattelu kokonaisuudessaan yläpuolelta löytyvältä videolta!

Lähde: KameraOne

Lue myös:

    Uusimmat