Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti Yhdysvallat 3-2-maalein MM-turnauksen F-jatkolohkon ottelussa sunnuntai-iltana Kanadan Halifaxissa.
Suomi pelaa maanantaina klo 22.30 alkavassa ottelussa Kanadaa vastaan jatkolohkon voitosta.
Olli Jokinen sai avauserän lopussa selästä taklaamisen takia 5 minuutin jäähyn ja päälle vielä suihkukomennuksen. USA:n Thomas Gilbert iski ottelun avausmaalin sekunti sen jälkeen, kun Jokisen jäähy oli päättynyt. USA:n toisen maalin teki toisen erän lopussa Philip Kessel todella tarkalla ylänurkkalaukauksella ylivoimalla.
Ville Koistinen laukoi poikittaissyötöstä ajassa 42.12 Suomen kavennusmaalin kahden miehen ylivoimalla. Maalia ei olisi pitänyt hyväksyä, sillä tv-hidastuksesta näkyi selvästi, ettei kiekko mennyt maalin sisään aukosta, vaan sivuverkon läpi. Tuomaristo kuitenkin hyväksyi maalin.
Suomen toinen maali oli upea. Sami Lepistö syötti ensin Saku Koivulle, joka jatkoi kiekon maalinkulmalla vapaana olleelle Teemu Selänteelle. Teemu ohjasi kiekon jenkkivahti Robert Eschen ohi verkkoon. Suomen voittomaalin sai nimiinsä Mikko Koivu ylivoimalla ajassa 56.10. Myös Tuomo Ruutu oli ratkaisumaalissa mukana survomassa kiekkoa verkkoon.
Tunteet kuumenivat päätössummerin jo soitua, kun Dustin Brown taklasi sääntöjenvastaisesti Jussi Jokista päähän. Anssi Salmela haastoi tilanteen seurauksena David Backesin nyrkkitappeluun. Salmela poistui jäältä kasvot veressä.
Lue myös:
Shedden lahjamaalista: Otetaan, mitä annetaan
Selänne: Mahtava taisteluvoitto
Koistinen ei nähnyt "maaliaan"
Olli Jokinen ja Anssi Salmela sivussa Kanada-ottelusta
Leijonille maalin lahjoittanut videotuomari hyllytettiin
Tuomo Ruutu: Pois jäähyboksista
Mikko Koivu: Salmela hoiti homman hienosti
USA-luotsi: Mitä hemmettiä tuomarit katselivat
Shedden piti näkemästään: Oli verta ja tappelua
Erotuomaripomo: Ei todisteita kohumaalin hylkäämiseen
Pakarisen kolumni: Kisojen heikoin esitys
Jääkiekon MM-kisat, Kanadan Halifax:
F-jatkolohko:
Suomi-USA 3-2 (0-0, 0-2, 3-0)
1. erä: Maaliton.
2. erä: 21.30 Tom Gilbert (Phil Kessel-Lee Stempniak) 0-1, 39.15 Kessel (Paul Martin-Stempniak) yv. 0-2.
3. erä: 42.12 Ville Koistinen (Teemu Selänne-Saku Koivu) yv. 1-2, 50.44 Selänne (Koivu-Sami Lepistö) 2-2, 56.10 Mikko Koivu (Tuomo Ruutu -Niko Kapanen) 3-2.
Maalivahtien torjunnat: Niklas Bäckström Suomi 4+11+5=20, Robert Esche USA 8+12+22=42.
Rangaistukset yhteensä: Suomi 11x2 min, Olli Jokinen 5+20 min, Anssi Salmela 5+20, Antti-Jussi Niemi 4+20 min = 96 min, USA 11x2 min, Adam Burish 5+20 min, David Backes 5+20, Matt Greene 4+20 min, Dustin Brown 10 min = 106 min.
Tuomarit: Vjatseslav Bulanov Venäjä-Aleksander Poljakov (Ivan Dedioulia V-Venäjä-Juri Oskirko Venäjä).
F-jatkolohkon tilanne: Kanada 4 4 0 0 0 24- 6 12 Suomi 4 3 1 0 0 13- 6 11 USA 4 2 0 0 2 16- 12 6 Norja 4 1 0 1 2 7- 11 4 Latvia 4 1 0 0 3 5- 14 3 Saksa 4 0 0 0 4 8- 24 0
(MTV3-STT)