Lehtomäki valmis luopumaan virolaistyövoiman rajoituksista

Ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri katsoo, että siirtymäajan jatkamiselle Virosta saapuvalle työvoimalle ei ole perusteita. Siirtymäaika umpeutuu ensi vuonna.

Ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Paula Lehtomäen mielestä Suomen ei pitäisi jatkaa työvoiman vapaalle liikkumiselle muun muassa Virosta asetettua kahden vuoden siirtymäaikaa. Lehtomäki totesi päivällä Tallinnassa, ettei siirtymäajan jatkamiselle ole perusteita, varsinkin kun se on aiheuttanut kielteisiä lieveilmiöitä muun muassa virolaisen työvoiman siirtymisessä Suomeen. Siirtymäaika ei koske palveluja, ja tästä syystä työvoiman välittäminen Virosta Suomeen on siirtynyt siihen erikoistuneille yrityksille. SAK:n mukaan kaikki näistä eivät kunnioita voimassa olevia lakeja ja sopimuksia.

-Todennäköisesti valvonta olisi helpompaa vapaassa tilanteessa. Sitä paitsi siirtymäajat ovat EU:n perusperiaatteiden kannalta aivan kestämättömiä. Työvoiman vapaa liikkuminen on yksi unionin keskeisistä perusteista, Lehtomäki totesi vieraillessaan Suomen työelämän infopisteessä Tallinnassa. Infopistettä isännöi SAK.

Suomeen työvoimaa vuokraavia yrityksiä on Virossa rekisteröity yli sata. Niiden välittämän työvoiman määrää ei tiedetä tarkkaan, sillä lähetetyt työntekijät eivät tarvitse työlupaa. Omin neuvoin Suomen työmarkkinoille tulevien työntekijöiden työlupahakemusten määrä on laskenut Viron liityttyä EU:hun viime vuonna.

Työministeriö aloittaa työvoiman liikkumiseen liittyvän selvitystyön vielä tämän talven aikana. Päätös siirtymäajan jatkosta tai päättymisestä vuonna 2006 tehdään Lehtomäen mukaan hallituksessa vielä tänä vuonna.

Lehtomäki tapasi työvierailullaan Tallinnassa myös Viron ulkoministerin Kristiina Ojulandin ja talousministeri Andrus Ansipin ja vieraili Elcoteqin Tallinnan tehtailla.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 17.01.2005)

Lue myös:

    Uusimmat