Lehtimaja ryöstettiin Etelä-Afrikassa

Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja ryöstettiin viikonvaihteessa Etelä-Afrikassa. Uutistoimisto AFP kertoo, että Lehtimaja oli vaimonsa ja brittiläisen pariskunnan kanssa kävelyllä Durbanissa, kun poikajoukko hyökkäsi ryhmän kimppuun ja vei puukolla uhaten Lehtimajan kameran, kännykän ja lompakon.

Lehtimaja osallistui Durbanissa pidettyyn kansainväliseen kokoukseen. Ryöstäjät olivat arviolta 14-15-vuotiaita. -Yhdellä pojista oli puukko ja hän uhkaili tappavansa meidät, Lehtimaja kertoi. -Kaikki kävi hyvin nopeasti ja pojat olivat tosi agressiivisia. Yksi heistä nappasi kassin, jossa oli kamera ja kännykkä. Samaan aikaan toiset veivät lompakon taskustani. Kaikki oli ohi muutamassa sekunnissa. Pojat eivät edes vaivautuneet juoksemaan paikalta, vaan lönkyttelivät rauhassa tiehensä, Lehtimaja kertasi tapahtumien kulkua.

Seurueeseen kuuluneen brittimiehen kameraa pojat eivät vieneet, vaikka kamera roikkuikin miehen kaulassa täysin näkyvästi. Lehtimaja suhtautui välikohtaukseen melko rauhallisesti. -Olen monta kertaa tuominnut rikollisia tämäntyyppisistä asioista, mutta en ole koskaan ennen ollut niin sanotusti saavana osapuolena. Ehkä on vain hyvä, että tuomarikin tulee aina silloin tällöin ryöstetyksi, Lehtimaja tilitti.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat