Kun vanhempi penää lapselleen tutkimuksia, diagnoosia tai hoitoja, taustalla on yleensä aito huoli ja rakkaus. Jos huolenpito muuttuu oireiden liioitteluksi tai sepittämiseksi, liikutaan vaarallisella alueella.
Lapselle sepitetty tai aiheutettu sairaus on maailmanlaajuisesti tunnistettu kaltoinkohtelun muoto. Ilmiöön sopivia tapauksia on raportoitu ainakin 24 maasta.
Lastentautien erikoislääkäri Eeva Nikkola kertoo, että Suomessakin on ollut tapauksia, joissa lapsi on esimerkiksi käyttänyt pyörätuolia tai muita liikkumisen apuvälineitä pitkään, kunnes on käynyt ilmi, ettei hän tarvitse niitä ollenkaan.
Yhteistä tapauksille on usein se, että niihin liittyy jokin ristiriita: hoidot eivät esimerkiksi tehoa niin kuin niiden pitäisi.
On arvioitu, että sepitetyn tai aiheutetun sairauden (englanniksi medical child abuse) uhriksi joutuu joka vuosi maailmanlaajuisesti 0,5–2 lasta 100 000:sta. Suomessa yksittäisiä määritelmään sopivia lapsia on jouduttu sijoittamaan ainakin tilapäisesti kodin ulkopuolelle.
– Ilmiö on harvinainen, ainakin silloin, kun puhutaan sen vakavimmista muodoista.
Seuraukset voivat olla vakavat
Pahimmillaan lapselle sepitetty tai aiheutettu sairaus johtaa lapsen vammautumiseen tai kuolemaan. Esimerkiksi liiasta tai turhasta lääkkeestä saattaa seurata myrkytys.
Toisaalta lievemmät tapaukset, jotka eivät koskaan tule tietoon tai hiipuvat itsekseen, saattavat olla paljon yleisempiä kuin luvut kertovat.
– Suomessakin on vuodessa varmaan useampia lievempiä tapauksia, joita lääkärit ehkä pohtivat vain keskenään, Nikkola sanoo.
Lapselle sepitetty tai aiheutettu sairaus on ilmiönä monimuotoinen, erittäin vaikeasti tunnistettava ja vähän tutkittu.
Käytännössä kyse on siitä, että aikuinen pyrkii saamaan lapsen näyttämään todellista sairaammalta ja hankkimaan hänelle perusteettomasti erilaisia terveydenhuollon tutkimuksia, diagnooseja tai hoitoja.
Sepitetyssä sairaudessa lapsen oireet ovat joko kokonaan keksittyjä, liioiteltuja tai väärin kuvattuja. Aiheutetussa sairaudessa on menty jo askel pidemmälle.
– Aiheutettu sairaus tarkoittaa, että lapselle on konkreettisesti tehty jotakin tai vaikka manipuloitu otettua näytettä niin, että hänet on saatu sairaammaksi tai vaikuttamaan sairaammalta kuin hän oikeasti onkaan.
Ilmiön uhreina ovat useimmiten vauvat ja taaperot. Sairauden sepittäjä tai aiheuttaja taas on useimmiten lapsen oma äiti. Toisaalta se voi olla kuka tahansa muukin lapsesta huolta pitävä aikuinen: isä, isovanhempi tai lapsen hoitaja.
– Vakavammissa muodoissa vanhemmalla itsellään on todennäköisesti jonkinlaisia mielenterveysongelmia, Nikkola sanoo.
Lievemmissä muodoissa motiivina voi olla vaikka huomionhakuisuus tai taloudellisen edun tavoittelu. Lapsen sairauden perusteella voi esimerkiksi saada joitakin Kelan etuuksia.
– Ja kyllä nämä lievemmät muodot voivat olla myös osittain tiedostamattomia. Vanhempi voi esimerkiksi olla ihan vilpittömästi hirveän huolissaan lapsen oireista. Sitten hän tulee liioitelleeksi niitä, jotta tuntisi, että hänet otetaan tosissaan, Nikkola selittää.
Tyypillisiä liioiteltuja tai väärin kuvattuja oireita ovat erilaiset kohtausoireet.
– Kerrotaan, että lapsella on ollut jonkinlainen kohtaus, joka onkin sitten lääkäriin tullessa jo mennyt ohi. Kyse voi olla myös vaikka allergia- tai vatsaoireista.
Voivatko vauvojen kieli- ja huulijänteiden leikkausten yleistyminen tai autismikirjon diagnoosien kasvu olla ilmiön ilmenemismuotoja?
– Periaatteessa kyllä. Sanoisin, että ne kuitenkin liittyvät enemmän medikalisaatioon eli siihen, että normaalejakin asioita pidetään lääketieteellisinä ongelmina.
Joskus voi olla vaikea erottaa, milloin vanhempi on vain ylihuolehtivainen ja milloin mennään kaltoinkohtelun puolelle. Lähtökohtaisesti lääkäri ei epäile vanhempien kertomusta lapsen oireista.
– Meidän työmme perustuu siihen, että vanhempi tietää ja tuntee parhaiten oman lapsensa. Valtaosassa tapauksista se toimii varsin hyvin. On poikkeustilanne, jos vanhemman kertomaa pitää jotenkin kyseenalaistaa, Nikkola sanoo.
Ohjenuorana on lapsen etu.
– Jos alkaa tuntua siltä, että lapselle tehtävistä tutkimuksista ja hoidoista on jatkuvasti ja toistuvasti enemmän haittaa kuin hyötyä ja ne vain jatkuvat ja jatkuvat, niin hälytyskellojen pitäisi soida.
Mikäli lääkäri epäilee lapselle sepitettyä tai aiheutettua sairautta, jatkotoimet riippuvat tapauksen vakavuudesta.
– Joskus jo se, että on rauhassa aikaa keskustella vanhemman kanssa ja käydä tilanne läpi, voi tavallaan katkaista sen. Vanhemman pitää kokea, että hän tulee kuulluksi ja saa vastauksen häntä huolestuttaviin asioihin. Eli hyvä potilas-lääkärisuhde, tai tässä tapauksessa potilaan vanhempi-lääkärisuhde, on kaiken A ja O.
Jos tilanne on epäselvä tai lapsella epäillään jotakin harvinaista tai vakavaa sairautta, hänet voidaan ottaa sairaalaan seurantaan.
– Siellä sitten nähdään, tuleeko vaikka uusia kohtausoireita, Nikkola sanoo.
Usein lapsen sairaushistoriaa on tarpeen selvittää melko pitkältä ajalta.
– Voi olla, että vanhempi on vienyt lasta tutkittavaksi moneen eri paikkaan. Kokonaiskuvan saaminen on hyödyllistä.
Laki velvoittaa lääkäriä tekemään tarvittaessa lastensuojeluilmoituksen. Kaikkein vakavimmissa tilanteissa konsultoidaan poliisia siitä, täyttyvätkö pahoinpitelyn kriteerit.
– Mutta se on ihan viimeinen keino, Nikkola sanoo.
