Lasten psykiatrinen laitoshoito lisääntynyt rajusti

Lasten ja nuorten psykiatrinen laitoshoito on lisääntynyt huomattavasti viime vuosina. Erityisesti on kasvanut 10-14-vuotiaiden potilaiden ryhmä, peräti 46 prosentilla.

Lasten ja nuorten psykiatrinen laitoshoito on lisääntynyt hälyttävästi vuosien 1998 ja 2002 välillä. Eniten kasvoi 10-14-vuotiaiden potilaiden joukko - kasvuprosentti oli peräti 46. 15-19-vuotiaiden potilasryhmä kasvoi toiseksi eniten 38 prosentilla.

- Varmasti monia erilaisia syitä - nämä tilastothan kertovat pelkkiä lukuja, numeroita. Joka tapauksessa tarvetta on, kysyntää on ja ilmeisesti tarjontaakin on ollut enemmän näille lapsille, kehittämispäällikkö Marja Niemi Stakesilta kertoo.

Tilastojen mukaan lapset ja nuoret kärsivät eniten masennuksesta. Seuraavina tulevat käytös- ja tunnehäiriöt.
Lastenpsykiatrisen hoitajan näkökulmasta lasten ongelmat ovat viime vuosina tulleet aikaisempaa vaikeammiksi.

- Meille tulee enemmän niin kuin psykoottistasoisesti häiriintyneitä lapsia. Mikä tarkoittaa sitä, että ne häiriöt on hyvin varhaisia ja että siihen päälle on kertynyt vielä muita. Nämä perheet on hyvin moniongelmaisia. On paljon eriytymättömyyttä, perheväkivaltaa, seksuaalista riistoa, monenlaista sellaista, mikä ei kuulu lapsen maailmaan, osastonhoitaja Anneli Aaltola Helsingin lasten ja nuorten sairaalasta kertoo.

Syksyllä Kela kuitenkin ilmoitti lopettavansa lasten ja nuorten psykiatrisen yksilöterapian tukemisen. Lasten psykiatriseen kuntoutukseen osoitetut rahat kun loppuivat jo kesällä.

Lasten ongelmiin pitäisi pystyä puuttumaan myös hyvin varhaisessa vaiheessa.

- Pitäisikin erittäin tärkeänä, että me saataisiin kattavasti nämä mielenterveysasiat mukaan tänne neuvolatarkastuksiin, kouluterveydenhuollon tarkastuksiin, Aaltola kertoo.

Samalla kun potilasmäärät ovat kasvaneet hoitojaksot ovat lyhentyneet. Esimerkiksi alle 14-vuotiaiden keskimääräinen hoitoaika lyheni 49 päivästä 44:ään.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 09.01.2004)

Lue myös:

    Uusimmat