Lapsen hirttoköydestä pelastanut: Onneksi satuin paikalle!

Stig Engebretsen oli rauhallisella iltakävelyllä ruotsalaisella leirintäalueella pitkänäperjantaina. Hän oli juuri palaamassa omalle asuntovaunulleen, kun näki kammottavan näyn. Hän huomasi pojan tasapainottelevan varpaillaan hirttoköysi kaulassaan.

– Jouduin katsomaan poikaa monta kertaa, sillä en ollut uskoa silmiäni.

– Oli puhdasta sattumaa, että satuin kävelemään leikkikentän ohi.

11-vuotias norjalaispoika oli ollut yksin leikkimässä leirintäalueen leikkikentällä, kun hänen kimppuunsa oli hyökätty takaapäin. Hänen kaulansa ympäri oli sidottu köysi ja hänet oli pantu puun oksalta roikkumaan.

Pojan onneksi varpaat juuri ja juuri ylettyivät maahan. Kymmenen minuutin roikkumisen jälkeen Engebretsen käveli sattumalta paikalle.

– Hän haukkoi ilmaa ja oli peloissaan. Yritin jutella hänen kanssaan, Engebretsen kertoo norjalaislehti VG:lle.

Engebretsen kertoo olleensa samaisella leirintäalueella monta kertaa, mutta ikinä ennen mitään vastaavaa ei ole tapahtunut. Tapahtuma on kuitenkin ravistellut rauhallisena pidettyä aluetta, ja Engebretsen kertoo vahtivansa erittäin tarkasti omia lapsiaan.

VG:n haastattelusta kertoo ruotsalaislehti Aftonbladet.

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan tunnelma leirintäalueella on kuitenkin rauhallinen.

Poliisi ei ole vielä saanut selville, kuka köyden laittoi pojan kaulan ympärille. Poliisi pyytääkin nyt alueella olleilta ihmisiltä silminnäkijähavaintoja.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat