Lappeenrantalainen on iloinen ja avoin, mutta hän voi olla myös utala

Saimaan hyvät kalastus- ja metsästysmahdollisuudet houkuttelivat lappeenrantalaisten esivanhemmat jäämään pysyvästi Saimaan rantahietikoille jo rautakaudella.

1600-luvulla Lappeenranta eli Villmanstrand oli valtakunnan merkittävimpiä tervakaupan keskuksia. Kaupunkioikeudet Lappeenranta sai jo vuonna 1649.

Linnoitettu kaupunki vartioi 1700-luvulla vuoroin Ruotsi-Suomen itärajaa, vuoroin Venäjän länsirajaa.

Vaikka sodat ovat tuhonneet kaunista pikkukaupunkia moneen kertaan historian aikana, on vilkkaasta markkinapaikasta kasvanut ensin teollisuuskaupunki, sittemmin myös yliopistokaupunki.

Saimaan kanava on "ihmeen ihana"

Legendaarinen jääkiekkoilija Lalli Partinen on asunut suurimman osan elämästään Lappeenrannassa. Partinen hehkuttaa Lappeenrannan kauneutta ja erityislaatuisuutta.

- Suomessa on vain neljä tämäntyylistä, Saimaan rannalla olevaa kesäkaupunkia: Kuopio, Savonlinna, Mikkeli ja Lappeenranta.

Kun Partisen vieraaksi tulee ulkopaikkakuntalaisia, hän vie heidät ajelulle Saimaan rannoille ihailemaan alueen kauneutta.

- Meitä lappeenrantalaisia on pistetty sellaisella neulalla, että me emme itsekään ymmärrä kuinka kaunista täällä on, ennen kuin ulkopaikkakuntalaiset kertovat sen meille, Partinen sanoo.

Luonto on Lappeenrannassa lehtevää, alueella kasvaa jopa jalopuita, Partinen kertoo.

- Saimaan kanavan kaltaista paikkaa ei ole toista Suomessa. Se on ihan ihmeen ihana!

Erityisen kauniita paikkoja Lappeenrannassa ovat myös Lappeenrannan Linnoitus ja satama.

- Kun katsoo linnoituksesta kaupunkiin päin, niin on pakko myöntää, että sellaista maisemaa ei ole Suomessa toista.

Venäläisturistien rahoilla on hyvät ja huonot puolensa

Venäläiset turistit näkyvät Lappeenrannan katukuvassa selkeästi. Partisen mukaan lappeenrantalaiset eivät kuitenkaan pidä sitä huonona asiana.

- Eihän siitä voi olla kuin positiivista mieltä, niin kauan kuin he pysyvät aisoissa, eivätkä rupea esiintymään herrakansana. Tästä on valitettavasti ollut vähän merkkejä, Partinen pahoittelee.

Venäläiset tuovat Lappeenrantaan vuodessa kymmeniä miljoonia euroja. Partinen ihmettelee, etteivät Venäjän viranomaiset puutu näin suurten rahojen siirtymiseen ulkomaille.

- Milloinkahan Venäjän viranomaiset laittavat hanat kiinni?

Venäläisten ostohalukkuuden negatiivisen puolena Partinen mainitsee sen, että kesämökkitonttien hinnat ovat nousseet huikeasti.

- Ei tavallisella suomalaisella ole enää varaa haaveillakaan kesämökistä, jos ei ole tonttia valmiina.

Lappeenrannan lentokenttä vilkastuu jatkuvasti

Yksi Lappeenrannan eduista on Partisen mukaan lentokenttä keskellä kaupunkia.

- Kun vaikkapa saksalainen turisti tulee Lappeenrantaan vuokraamalleen kesämökille, niin viisitoista minuuttia koneen laskeutumisen jälkeen hän on jo mökkirannassa.

Paikallisille on mieleen se, että Lappeenrannan lentokenttä on viime vuosina vilkastunut huomattavasti, Partinen kertoo.

- Esimerkiksi Thaimaahan pääsee Lappeenrannasta nykyään suoralla lennolla.

Positiivinen muuttoliike on muuttanut Lappeenrantaa

Lappeenrannan asukasluku on kasvanut 60 vuodessa 10 000:sta 70 000:neen. Vielä Partisen kouluaikoina Lappeenranta oli pieni kaupunki.

- Silloin kaikki tunsivat vielä toisensa. Nyt täällä on niin paljon ihmisiä, että tästä on tullut sekametelisoppa.

Lappeenranta ja Imatra ovat Partisen mielestä ne kaupungit, joista kuitenkin vielä löytyy peruskarjalaisuutta.

- Huumoria olla pitää! Karjalaiset ovat iloisia ja avoimia, mutta voivat olla myös utaloita eli ovelia, eikä aina niin rehellisiä. Olisiko se perua tuolta idästä, Partinen pohtii.

Lappeenrannassa voi maistaa atomia ja vetyä

Ruoaksi Lappeenrannassa vierailijalle Partinen suosittelee Karjalanpaistia.

- Sitä vaan ei tahdo enää ravintoloista saada.

Torilta voi ostaa pikkunälkään perunapiirakkaa munavoilla, atomin tai vedyn.

- Atomi on lihapiirakka, jossa on sisällä kinkkua, juustoa ja kurkkusalaattia. Vedyssä on lisäksi vielä valkosipulia.

Maailman paras ruoka löytyy kuitenkin hieman Lappeenrannan ulkopuolelta, Partinen kehuu:

- Lemin särä on lampaanlihaa, joka on haudutettu puulautojen päällä isoissa uuneissa. Se on ihan älyttömän hyvää, mutta sitä ei saa kuin Lemiltä parista paikasta.

Lue myös:

    Uusimmat