Länsirannan aidan laillisuutta puidaan oikeudessa

Israelin Länsirannalle rakennuttaman ns. turva-aidan laillisuuden puinti on alkanut maan korkeimmassa oikeudessa. Israel on viime aikoina esittänyt uusia suunnitelmia aidan reitistä.

Israelin Länsirannalle rakennuttaman ns. turva-aidan laillisuuden kyseenalaistavat kaksi israelilaista ihmisoikeusryhmää. Israelin kansalaisoikeusyhdistys ACRI sekä Yksityishenkilöiden puolustuskeskus Hamoked, vaativat oikeutta julistamaan aidan laittomaksi, koska osa siitä on rakennettu palestiinalaisten maalle.

Järjestöjen mielestä Israel rikkoo palestiinalaisten ihmisoikeuksia rajoittamalla heidän pääsyään pelloilleen, kouluihinsa tai naapurikyliin.

-Israelilla on toki oikeus puolustaa itseään ja rakentaa aita estääkseen itsemurhapommittajia tulemasta Israeliin, mutta on aivan toinen juttu rakentaa se palestiinalaisalueille, sanoi ACRI:n asianajaja Avner Pinchuk.
Israelin valtion asianajaja Michael Blassin mielestä oikeuden tulisi hylätä kanteet, koska ne ovat liian yleisiä.

-Kanteiden pitää olla konkreettisia, ne eivät voi olla pelkkää yleistä keskustelua, Blass moitti.

Korkeimman oikeuden odotetaan antavan päätöksensä asiassa muutaman päivän kuluessa.

Aidan reittiin muutos?

Viikonloppuna Israelin hallituslähteet vihjasivat, että maa saattaa olla valmis muuttamaan kiistellyn aidan reittiä. Muun muassa useimmat juutalaissiirtokuntien ympärille kaavaillut silmukat jätettäisiin siitä pois.

Lähteiden mukaan uusittu rakennussuunnitelma esitellään Yhdysvaltain edustajille kuluvan viikon aikana.

Palestiinalaisministeri Saeb Erekat puolestaan pyysi Yhdysvaltoja taivuttamaan Israelin luopumaan koko rakennushankkeesta, jotta tiekarttana tunnettu rauhansuunnitelma pelastuisi.

Haagin kansainvälisen tuomioistuimen on määrä alkaa käsitellä aidan laillisuutta kahden viikon kuluttua.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat