Lämpötila kipusi tänään jo yli 13:n - mutta pakkasta tulossa

Manner-Suomessa oli tänään kevään tähän asti lämpimin päivä.

Lämpötila nousi Kouvolan Anjalassa 13,3 asteeseen sekä Lahdessa, Porissa ja Salossa  13,1 asteeseen. Hämeenlinnassakin päästiin tasan 13 asteeseen.

Sää muuttuu epävakaisemmaksi eikä ole yhtä aurinkoinen ja lämmin kuin viime päivinä. Sateita tulee alkuviikolla monin paikoin.

Huomenna säätyyppi kuitenkin muuttuu, ja viikonloppuna ollaan päivälläkin nollassa tai pakkasen puolella koko maassa. Yöllä pakkasta voi olla jopa 10-20 astetta.

- Lämmin sää jatkuu vielä huomisen etelässä, mutta pohjoisessa kylmenee jo huomenna ja etelässäkin viikonloppuna. Pohjoiseen saapuu huomenna sateita. Ne tulevat räntänä ja lumena, kertoo MTV Uutisten meteorolgi Aleksi Jokela.

Talvi jää tällä erää kuitenkin pikaiseksi vieraaksi, 

- Jo viikonlopun jälkeen alkuviikolla alkaa lauhtua. Sää muuttuu kuitenkin epävakaisemmaksi eikä ole yhtä aurinkoinen ja ihan niin lämmin kuin viime päivinä. Sateita tulee alkuviikolla monin paikoin. Voi olla, että sunnuntain ja maanantain vaihteessa kulkee yksi laajempi lumipyry koko maan yli, Jokela jatkaa.

Etelään ei kuitenkaan enää tule kunnon talvea, vain pikaisia takatalven hetkiä.

- Sateet puhdistavan ilmaa katupölyltä, mutta toisaalta siitepölykausi on jo alkanut maan etelä- ja keskiosissa eli siitepölyallergikot saattavat saada oireita.

Lue myös:

    Uusimmat