Lama ei puraissut vielä vuonna 2008 suomalaismuusikoiden palkkapusseja.
Rokkikukkojen tienestitaistossa käytiin kova kamppailu, kun maailmalla menestyneet HIM-yhtyeen Ville Valo ja The Rasmus -yhtyeen keulakuva Lauri Ylönen saivat kovan kilpailijan kotimaasta.
Megasuosioon ponnahtanut Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -yhtye myy levyjä koti-Suomessa kuin häkää. Pohjalaista murrerokkia laulava yhtye on takonut hittejä toisensa perään ja se näkyy myös bändin keulakuvan tuloissa.
Lauri Tähkän, oikealta nimeltään Jarkko Suon, tienestit olivat vuonna 2008 huimat 296 290 euroa. Miehellä pyyhki hyvin myös edellisenä vuonna, jolloin tilille rapsahti yhteensä 120 677 euroa.
Maailmalla menestystä niittäneet Ville Valo ja Lauri Ylönen eivät hekään ole mitään tyhjätaskuja. The Rasmus -yhtyeen keulakuva Lauri Ylönen nettosi viime vuonna tienestejä 541 019 euroa. Vuotta aiemmin miehen ansiotulot olivat 640 345 euroa.
HIM-yhtyeen sielun Ville Valon ei myöskään tarvitse laskea maitorahoja. Miehen tienestit olivat viime vuonna 360 472 euroa. Vuotta aiemmin ansiotulot olivat 371 725 euroa.
Näin suomalaismuusikot tienasivat vuonna 2008
Abreu Anna: 145 934, palautusta 10 942
Alanko Ilkka: 45 752, palautuksia 4 183
Alanko Ismo: 164 191, mätkyjä 1 202
Astala Sampsa (Lordi-yhtyeen rumpali Kita): 21 345, palautus 5 172
Asikainen Risto (säveltäjä): 85 095, palautusta 22
Brunila Teemu (The Crash): 76 699, palautusta 365
Edelmann Samuli: 52 043, mätkyjä 8 966
Haber Samu (Sunrise Avenue): 6 074, palautus 1 436
Hakala Aki (The Rasmus) 72 398, palautusta 2 410
Harma Heikki: 137 062, palautusta 3 088
Heinonen Eero (The Rasmus): 98 195, palautuksia 10 188
Hiilloste Tea: 59 687, palautuksia 2767
Holopainen Tuomas (Nightwish): 378 890, pääomatulot 320
Huber Samuel (Eternal erection): ansiotulo 677, pääomatuloja 616 629, mätkyjä 7 416
Hulkko Antti (Andy McCoy): 136 961, mätkyjä 41 860
Kansa Tapani: 108 854, palautusta 1 794
Karjalainen Jukka: 76 012, mätkyt 236
Karppinen Mika (HIM-yhtyeen Kaasu): 68 917, palautusta 3 739
Kela Anssi: 54 527, palautusta 607
Koriseva Arja: 4 137, pääomatulot 6 535, mätkyt 718
Kääriäinen Jorma: 167 080, palautusta 5 990
Laiho Kimmo (räppäri Elastinen): 60 671, palautusta 3 575
Lindholm Olli (Yö): 217 151
Lindström Mikko (HIM-yhtyeen Linde): 91 097, palautusta 8 115
Lund Maria: 54 852, mätkyt 557
Lundberg Amadeus (tangokuningas 2009): 1 033
Löfström Kalle (Idols 2008 finalisti): 22 689
Neumann Pertti: 99 487, mätkyt 8 983
Paananen Mikko (HIM-basisti Mige): 82 675, palautusta 5 294
Pajalahti Mariko: 35 867, palautusta 7 606
Pakarinen Hanna: 83 892, mätkyt 2 150
Peisa Leena (Lordi-yhtyeen Awa): 12 855
Puurtinen Janne (HIM-yhtyeen Burton): 104 820, palautusta 2 659
Puustjärvi Anna: 23 067, mätkyt 660
Pusa Ville: 34 680, mätkyt 3 379
Putaansuu Tomi (Lordi-yhtyeen Mr. Lordi): 72 863, mätkyt 26
Rantasalmi Pauli (The Rasmus): 107 939, palautusta 7 408
Rautiainen Timo: 33 013, palautusta 6 040
Salovaara Jaakko (JS-16): 69 877, pääomatuloja 1 556, palautuksia 3 811
Sarin Patric (Idols-tuomari 2008): 23 405, palautusta 215
Siitonen Hanna-Riikka: 46 077, palautusta 150
Silmu Simo: 98 211
Sundberg Christel (Chisu): 28 971, pääomatuloa 2 374, mätkyjä 664
Sydänmaa Jussi (Lordi-yhtyeen kitaristi Amen): 22 862, palautusta 3 211
Sysimetsä Ilkka (Frederik): 45 444, pääomatuloa 19, palautusta 1 286
Tapio Kari: 565 531, palautusta 15 676
Tapio Nina: 61 164, pääomatuloa 49 219, palautuksia 5 809
Tervomaa Jonna: 69 166, pääomatuloa 3 175, mätkyjä 3 186
Tuisku Antti: 29 806, mätkyjä 1 496
Turunen Tarja: 36 392
Tähkä Lauri: ansiotulot 296 290, pääomatulot 22 472, mätkyjä 15 107
Uusivirta Olavi: 44 284, palautusta 5 590
Ylönen Lauri: 541 019, palautusta 5 434
Valo Ville: 360 472, mätkyjä 20 596
Vartiainen Jenni: 70 698, mätkyjä 2 099
Vesala Paula (PMMP): 74 311
Vilkkumaa Maija: 120 757, palautusta 10 528
Wirtanen Toni: 177 989, pääomatulo 4 276, palautusta 3 539
Ylander Katri: 59 332, palautusta 73
Lue koko ajan päivittyvät tiedot muusikoiden tuloista