Lähi-idän huippukokouksessa ei edistystä

Lähi-idän huippukokouksessa ainut merkittävä edistys on tähän meneessä se, että osapuolet ovat istuneet samaan pöytään.

Israelilaiset ja palestiinalaiset sanovat, etteivät osapuolet olleet lähentyneet neuvotteluissa Lähi-idän väkivaltaisuuksien lopettamiseksi. Osapuolten mukaan sopu oli vielä iltapäivällä kaukana. Palestiinalaisten tiedotusministerin Jasser Abed Rabbon mukaan neuvotteluissa saatetaan tarvita vielä toinenkin päivä.

Ratkaisu väkivaltaisuuksien lopettamiseksi on yhä kaukana. Jo nyt näyttää selvältä että kokous Kairossa venyy ainakin huomiseen. Länsirannan ja Gazan yhteenotoissa menehtyi tänään kaksi palestiinalaista, noin 50 henkilöä haavoittui.

-Tähän mennessä mitään edistystä ei ole saavutettu, ilmapiiri ei ole parantunut. Tämän vuoksi en usko, että saamme tämän kokouksen päättymään tänään, hän arvioi. Myös Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on varautunut pysyttelemään paikalla vielä huomennakin. Israelin pääministerin neuvonantaja Danny Yatom sanoo, että kokouksessa käsiteltävät aiheet ovat monimutkaisia.

-Jos edistystä on se, että me kaikki istumme saman pöydän ääressä, niin sitten olemme edistyneet, hän totesi.

Clinton vetosi aiemmin tänään Lähi-idän johtajien huippukokouksessa Israeliin ja palestiinalaisiin, jotta nämä lakkaisivat syyttelemästä toisiaan ja ryhtyisivät sen sijaan luottamaan toisiinsa.

Väkivaltaisuuksien lopettamiseen tähtäävä huippukokous alkoi iltapäivällä Egyptissä Punaisenmeren rannalla Sharm el-Sheikhissä.

Clinton, Bill ja Barak Ehud

-Jälleen kerran meillä on käsissämme tilanne, joka on täynnä epäkohtia. Meidän on päästävä eroon syyttelystä ja keskityttävä siihen mitä teemme huomenna ja seuraavana päivänä ja sitä seuraavana päivänä, Clinton sanoi kokouksen avajaispuheessa. Clintonin mukaan kokouksella on kolme päämäärää.

-Haluamme lopettaa väkivaltaisuudet ja palauttaa osapuolten välille yhteistyön turvallisuuskysymyksissä, hän sanoi.

-Lisäksi haluamme saavuttaa yhteisymmärryksen objektiivisen ja tasapuolisen selvitystyön aloittamisesta siitä, miten olemme päätyneet tähän tilanteeseen.

-Haluamme myös saada Lähi-idän rauhanhankkeen takaisin raiteilleen, Clinton tähdensi. Kokouksen alku myöhästyi puolitoista tuntia asialistasta syntyneiden erimielisyyksien ja lukuisten kahdenvälisten tapaamisten vuoksi. Kahdenväliset tapaamiset jatkuivat pitkin päivää ja mm. Clinton tapasi sekä Barakin että Arafatin.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonin ja Israelin ja palestiinalaisten johtajien pääministeri Ehud Barakin sekä presidentti Jasser Arafatin lisäksi kokouksessa ovat läsnä isäntämaan presidentti Hosni Mubarak, ja Jordanian kuningas Abdullah.

Myös YK:n pääsihteeri Kofi Annan ja EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana osallistuvat välitysyrityksiin. Samaan aikaan kun johtajat aloittivat kokousta, väkivaltaisuudet Länsirannalla ja Gazassa jatkuivat.

Tärkeät kysymykset hajallaan
Israelin ja palestiinalaisten näkemykset siitä, mitkä ovat huippukokouksessa tärkeitä kysymyksiä vaihtelevat huomattavasti. Arafatin päävaatimus on saada aikaan riippumaton kansainvälinen tutkimus, mieluiten YK:n alaisuudessa, nykyisten väkivaltaisuuksien syistä.

Palestiinalaiset haluavat kansainväliseltä yhteisöltä myös, että se kieltää Israelia tulevaisuudessa käyttämästä panssarivaunuja, taistelukoneita ja -helikoptereita yhteenotoissa. Israelin on myös vetäydyttävä takaisin asemiin, joissa se oli ennen kaksi viikkoa sitten alkaneita levottomuuksia, ja kumottava palestiinalaisalueiden saarto.

Suurin kiistakysymys onkin juuri riippumattoman kansainvälisen tutkimuksen aloittaminen. Israel on torjunut ehdotukset asiassa ja sanonut hyväksyvänsä vain Yhdysvaltain johdolla tehtävät selvitykset. Israel vaatii myös, että palestiinalaisten on pidätettävä uudelleen ne kymmenet Hamas- ja Jihad-järjestöjen jäsenet, jotka pääsivät vapaiksi torstaina.

Palestiinalaisilta halutaan myös takuita siitä, ettei palestiinalaisten poliisi käytä aseitaan israelilaissotilaita vastaan. Myös Arafatin johtaman Fatah-liikkeen nuorisojärjestö on riisuttava aseista. Palestiinalaisten on lisäksi suojeltava niitä juutalaisten pyhäkköjä, jotka sijaitsevat palestiinalaisalueilla.
(MTV3-Reuters-STT)
Reijo Ruokanen kertoo neuvotteluiden alkamisesta (Huomenta Suomi 16.10.).
Reijo Ruokanen kertoo Betlehemin tunnelmista (Kymmenen uutiset 15.10.).

Lue myös:

    Uusimmat