Lähes 80 poroa löytyi kuolleena Iissä - sutta epäillään syypääksi

Iissä Pohjois-Pohjanmaalla on kuollut peräti 79 poroa viime viikolla.

Maaseutuelinkeinoviranomainen Ahti Pietilä kertoo, että sutta epäillään vahvasti tuhon aiheuttajaksi. Osaa poroista oli syöty ja suurin osa oli hukkunut, kun porot olivat lähteneet karkuun mahdollista sutta. Pietilä ei osaa vielä sanoa, onko paikalla käynyt yksi vai useampi susi.

Hän pitää tuhoa mittavana.

– Katastrofista tekee suuren se, että porotokka oli hätääntynyt ja lähtenyt karkuun. Heikkovoimaiset pienet vasat ovat jääneet ojaan vangiksi. Ne olivat tuupertuneet ja hukkuneet, Pietilä sanoo.

Pietilän mukaan porot kuuluivat kahdelle paliskunnalle. Kuolleista poroista 71 oli vasoja.

Tuhot huomattiin eilen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Rantapohja nettisivuillaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat