Läänien vähentämisesitys menossa läpi budjettiriihessä

Budjettiriiheen kiistakysymyksiä käsitellyt kahdeksan ministerin työryhmä hyväksyi budjettiluonnokseen sisältyvän esityksen läänien määrän vähentämisestä viiteen.

Ratkaisu tehtiin lyhyen keskustelun jälkeen. Sitä vastusti RKP, joka haluaisi säilyttää nykyisen läänijaon. Vasemmistoliitto teki eduskuntakäsittelyä koskevan varauksen. Hankkeen uskottiin menevän läpi myös koko hallituksessa myöhemmin illalla.

Eduskunta saa siten syksyllä esityksen läänijaosta ja uusien elinkeinokeskusten perustamisesta. Eduskunnan suhtautumista hankkeeseen ei ryhdytty ennakoimaan riihessä, koska suurläänejä vastustetaan kaikissa ryhmissä.

Sen sijaan samaan uudistukseen sisältyviin työvoima- ja elinkeinokeskuksiin suhtaudutaan huomattavasti suopeammin. Hallitus ei saa aikaan budjettiriihessä lopullista päätöstä siitä, miten kotitalouksien työllistämistä tuetaan. Aamulla koolla ollut talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti asettaa työryhmän valmistelemaan kotityön teettämisen tukimallia. Sen pohdinnan tulokset otetaan käsittelyyn vasta myöhemmin syksyllä. Tarkoitus on kuitenkin aloittaa asiaa koskeva kokeilu ensi vuoden puolivälissä. Jatkossa selvitetään sekä hoito-, siivous- tai remonttiapua hankkivan perheen että palvelun tarjoajan tukeminen.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) piti mahdollisena, että palvelun ostaja saisi vähentää osan sen hinnasta verosta. Tämä malli olisi yksinkertaisin toteuttaa. Verosta tehtävä vähennys saattaa tyydyttää myös vasemmistoa, koska se ei suosisi hyvätuloisia normaalin tulosta tehtävän vähennyksen tapaan. Mahdollisen hyvityksen määrä, omavastuu ja muut yksityiskohdat ratkaistaan vasta myöhemmin.

Elinkeinokeskusten määrä vähenee kahdella

Myös valtiovaraministeri Sauli Niinistö arvioi, että hallitus tekee riihessä päätöksen lääniuudistuksesta.
-Päätöksiä täytyy saada aikaan, jotta saadaan budjettikirja ulos, Niinistö sanoi.
Läänihanketta luotsaava hallintoministeri Jouni Backman (sd.) oli jo ennen ministerikoplan päätöstä virkistynyt riihen näkymistä.
-Puheet kuolemastani ovat liioiteltuja, hän ilmoitti poistuessaan iltapäivällä valtioneuvoston istuntoon.

Perustettavien elinkeinokeskusten määrää ollaan vähentämässä kahdella suunnitelluista viidestätoista. Muutoksen arvellaan koskevan ainakin Pohjanmaata, jonne oli alunperin kaavailtu kolmea keskusta. Elinkeinokeskuksiin tulee mm. työvoimaviranomaisia, joilla on nykyisin vastaavia piirejä 13. Niitä ei haluta lisätä kovin paljon keinotekoisesti. Keskusten rajat piirretään vasta myöhemmin kauppa- ja teollisuusministeriön, työministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön yhteistyöllä.

Kunnallisveron vähennykset piiskana

Noin kahden miljardin markan kehitysyhteistyövaroihin päätettiin lisätä 25 miljoonaa markkaa sisäisenä siirtona pakolaisvaroista. Uutta valtakunnallista hälytysjärjestelmäverkkoa ja jäänmurtajaa koskevat ratkaisut siirtyvät lisäbudjetin yhteyteen.

Alle 20-vuotiaiden kodin ulkopuolella asuvien opintotukeen haetaan neuvotteluissa rahoitusta. Yhtenä mahdollisuutena oli esillä nipistää osa summasta aikuisopiskelijoiden tuesta.

Neuvottelut kuntasektorin kanssa työllistämisestä ja mahdollisista veronkevennyksistä saatiin päätökseen iltapäivällä, mutta johtopäätösten vetäminen jäi myöhäiseen iltaan. Niinistö ei ollut täysin tyytyväinen Kuntaliiton vastaantuloon. Hän uskoi sovun syntyvän, mutta väläytti myös mahdollisuutta, että valtio pienentäisi kuntien verotuloja puuttumalla kunnallisveron vähennyksiin ja nostamalla verotettavan tulon alarajaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat