Lääkäri: Näin hidastat nivelrikon etenemistä
Kun nivelrikko alkaa oireilla, sitä ei enää saada pysäytettyä. Lääkäri kertoo, että lihaskuntoa harjoittamalla ja fysioterapialla liikeratoja voidaan kuitenkin ylläpitää mahdollisimman pitkään.
Ortopedian ylilääkäri Jorma Pajamäki paljastaa Studio55.fi-ohjelmassa, että nivelrikko iskee lähes kaikkiin iän myötä, mutta alkaa oireilla vaan osalla.
– Se kuuluu elämään kuin rypyt naamaan ikääntyessä, vitsailee Pajamäki.
– Noin kolmasosalla yli 75-vuotiaista nivelrikko alkaa oireilla.
Vaikka oireilevaa nivelrikkoa ei voida täysin parantaa kuin leikkauksella, siihen on olemassa myös lääkkeettömiä hoitokeinoja. Esimerkiksi pieni painonpudotus voi joissain tilanteissa hidastaa nivelrikon etenemistä.
– Jos selvä ylipaino laskee viitisen kiloa, polven nivelrikon esiintymisen todennäköisyys puolittuu.
Painonhallinnan lisäksi nivelrikkoa voidaan hoitaa lihaskuntoa huoltamalla, sillä mitä parempi lihaskunto ja koordinaatio, sitä helpompaa nivelensä liikeratoja on hallita. Myös fysioterapian avulla voidaan ylläpitää nivelten liikeratoja ja siten hidastaa nivelrikon etenemistä.
– Nivelrikkoon liittyy yleensä liikerajoituksia. Fysioterapialla pyritään ylläpitämään liikeratoja, jotta ne eivät ainakaan menisi huonommaksi, Pajamäki valottaa.
Nivelrikon oireillessa tulisi elää muutenkin "niveltä säästäen."
– Jos on todettu, että on alkavaakin nivelrikkoa, ei pidä lähteä juoksemaan maratonia. Mieluummin tulisi harrastaa uintia, pyöräilyä, hiihtoa ja sen tyyppisiä lajeja.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää