Kyykäärmeet karttelevat ihmistä. Kyy puree tyypillisesti silloin, kun se tulee yllätetyksi.
Suomessa todetaan vuosittain noin 50–150 kyynpuremaa, mutta vain pieni osa puremista aiheuttaa vakavia oireita. Osa puremista on jopa oireettomia.
Kyynpurema on kuitenkin aina syy hakeutua lääkäriin, sillä alkuvaiheessa pureman vakavuutta on vaikea arvioida ja oireet voivat kehittyä hiljalleen tuntien kuluessa. Nopea avun hakeminen on erityisen tärkeää, jos purema sijaitsee pään tai kaulan alueella.
Lue myös: Tappaako kyyn purema koiran? Entä saako kyyn tappaa? Eläinlääkärit vastaavat
Riskiryhmiin kuuluvien on syytä rientää hakemaan apua pureman sijainnista riippumatta. Kyynpureman riskiryhmiin kuuluvat lapset, vanhukset, pitkäaikaissairaat ja raskaana olevat, kertoo Hus Akuutin ja Myrkytystietokeskuksen erikoislääkäri Päivi Porkka.
Myrkytystietokeskuksen maksuttomasta ja ympärivuorokautisesta neuvontanumerosta 0800 147 111 voi pyytää yksilöllisen riskinarvion ja toimintaohjeet omaan tilanteeseen.
Porkka muistuttaa, että kyynpuremaa ei tulisi koskaan hoitaa kyypakkauksella tai muilla kotoa löytyvillä lääkkeillä.
– Kyypakkauksen sisältämästä kortisonista ei ole tutkimusten mukaan hyötyä kyynpuremaan. Vaarallisinta onkin, jos ihminen ajattelee, että purema olisi näin hoidettu eikä siksi hakeudu ajoissa hoitoon.