Kysely: Obama peittosi McCainin ensimmäisessä tv-väittelyssä

Demokraattien presidenttiehdokas Barac Obama onnistui katsojien mielestä republikaanihaastajaansa selvästi paremmin ehdokkaiden ensimmäisessä yhteisessä televisioidussa vaaliväittelyssä.

Uutiskanava CNN:n ja Opinion Research Corporationin kyselyn mukaan vaaliväittelyä televisiosta seuranneista 51 prosenttia katsoo Obaman olleen siinä vastustajaansa parempi. 38 prosenttia puolestaan arvioi republikaanien John McCainin selviytyneen väittelystä voittajana.

Obama vetosi naisiin

Viimeöisessä väittelyssä Obama vetosi erityisesti naiskatsojiin. Naisista 59 kutsui Obamaa väittelyn voittajaksi, kun taas McCain joutui tyytymään 31 prosentin lukemiin. Mieskatsojien keskuudessa puolestaan äänet jakautuivat tasaisemmin: McCain sai 46 ja Obama 43 prosenttia paremmuusäänistä.

Valtaosa eli yli kaksi kolmesta kyselyyn vastanneesta katsoi kuitenkin, että kumpi tahansa ehdokas osaisi hoitaa presidentin tehtävät, jos hänet valittaisiin kansakunnan johtoon marraskuun vaaleissa.

Kysely ei kuvasta kaikkien amerikkalaisten mielialoja, sillä sitä varten haastateltiin vain viime yönä Suomen aikaa pidetyn tv-väittelyn katsojia. Lisäksi haastateltavien joukossa oli enemmän demokraattien kuin republikaanien kannattajia. Kyselyn virhemarginaali on 4,5 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.

Analyytikot: Ei selkeää voittajaa

Analyytikkojen mukaan väittelyssä ei syntynyt ehdokkaiden välille suurta eroa vaan puntit menivät kutakuinkin tasan.

Obama oli analyytikkojen mukaan vahvempi talouskysymyksissä, mutta McCain pääsi nokittamaan ulkopoliittisella kokemuksellaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat