Kyproksen kansanäänestys aikaistuu

Kyproslaiset äänestävät saaren yhdistämisestä päivää aiottua aikaisemmin. Edellinen ajankohta olisi sattunut sotilasvallankaappauksen vuosipäivälle.

Kansanäänestys Kyproksen yhdistämissuunnitelmasta järjestetään huhtikuun 20. päivänä eli päivää aiottua aiemmin. Äänestystä siirrettiin, koska 21. huhtikuuta on Kreikan vuoden 1967 sotilasvallankaappauksen vuosipäivä.

Vallankaappaus johti Kyproksen jakautumiseen kreikkalaiseen eteläosaan ja turkkilaisten hallitsemaan pohjoisosaan.

Kyproksen kreikkalaisten ja turkkilaisten johtajien on määrä päästä tämän kuun 22. päivään mennessä yhteisymmärrykseen saaren yhdistämisestä YK:n esittämän suunnitelman pohjalta.

Mikäli yhteisymmärrystä ei löydy, tulevat neuvotteluihin mukaan Kreikka ja Turkki. Jos sittenkään ei päästä sopuun maaliskuun loppuun mennessä, YK:n pääsihteeri Kofi Annan muotoilee sopimustekstin, joka alistetaan kansanäänestykseen.

Saarivaltion turkkilaisen osan uskotaan hyväksyvän sopimuksen kansanäänestyksessä. Kreikkalaisosan hyväksynnästä asiantuntijat eivät ole niinkään varmoja.

Mikäli sopimukseen ei päästä, liittyy vain Kyproksen kreikkalainen osa EU:hun toukokuun alussa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat