Kymmeniä kuoli vankilapalossa Argentiinassa

Tuhoisa tulipalo sai alkunsa, kun osa vangeista yritti paeta sytyttämällä paloja eri puolille vankilaa.

Vankilan tulipalossa on kuollut ainakin 31 ihmistä Argentiinassa. Liekit riehuivat eilen Santiago del Esteron vankilassa Koillis-Argentiinassa.

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan jotkut vangit olivat yrittäneet pakoon sytyttämällä tulipaloja eri puolille rakennusta. Sekasortoa pahensivat vankien keskinäiset tappelut.

Televisiokuvissa näkyi myös, miten vangit paiskoivat palavia patjoja ulos kalteri-ikkunoiden välistä. Tilanne vankilassa on edelleen sekasortoinen, eivätkä vankilan ulkopuolelle kerääntyneet vankien omaiset ole saaneet vartijoilta listoja kuolleista vangeista.

Vartijat pystyttivät kulkuesteitä vankilan ympärille, kun vankien omaiset yrittivät päästä alueelle. Turvallisuusjoukkojen kerrottiin käyttäneen myös kyynelkaasua ja ampuneen kumiluoteja.

Vankeinhoidon tila Argentiinassa, kuten koko Latinalaisessa Amerikassa, on surkea. Vankilat on ahdettu erittäin täyteen ja oloja pahentaa entisestään rikollisjengien väkivalta.

Argentiinan vangit ovat myös toistuvasti olleet syömälakossa vaatien syytteiden nopeampaa käsittelyä oikeudessa. Oikeuskäsittelyä odottavat syytetyt vangitaan usein varokeinona, joskus jopa vuosiksi, ennen kuin heidän juttunsa lopulta käsitellään.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat