Kymmenettuhannet vailla sähköä Ruotsissa

Ruotsissa eilen tuhoa tehnyt myrsky on liikkunut päivän aikana kohti Itä-Suomea. Virossa vältyttiin pelätyltä tulvalta.

Kymmenettuhannet taloudet olivat aamuyöstä vailla sähköä Ruotsissa maata riepotelleen myrskyn vuoksi. Myrsky on edennyt yön aikana hitaasti Ruotsin länsiosista itään.

Neljältä aamuyöstä sähköttä oli vielä 65 000 kotitaloutta, ja ilmoitukset sähkökatkoksista lisääntyivät maan itäosassa.

Ruotsin ilmatieteen laitos antoi eilen kakkosluokan, eli toiseksi vakavimman luokan myrskyvaroituksen suureen osaan Sveanmaata ja eteläiseen Norlantiin.

Sveanmaalla ja Norlannissa myrsky kaatoi puita ja irrotti kattopeltejä. Örebron ulkopuolella autoilija loukkaantui, kun hän törmäsi vastaantulevaan autoon väistäessään tielle kaatunutta puuta.

Myrsky katkoi myös junaliikennettä

Myrskyn kaatamat puut ovat myös pysäyttäneet junaliikenteen monin paikoin Ruotsissa.

Sähköjohtojen päälle kaatuneet puut aiheuttivat ongelmia junaliikenteeseen erityisesti Gästriklandissa Tukholman pohjoispuolella, missä liikenne oli lähes täysin pysähdyksissä. Ongelmia oli myös Jämtlannissa, Taalainmaalla, Medelpadissa ja Värmlannissa, kerrottiin Ruotsin rautatieltä. Esimerkiksi Uppsalan ja Västeråsin välinen junayhteys korvattiin aamulla busseilla.

Virossa säästyttiin odotetulta tulvalta

Virossa säästyttiin pelätyiltä tulvilta, sillä esimerkiksi Pärnussa meriveden pinta kääntyi jo aamupäivällä laskuun. Ilmatieteilijät varoittivat kuitenkin, että uusi talvimyrsky saattaa saapua Viroon jo torstain vastaisena yönä.

Myrsky häiritsi Virossa lento- ja laivaliikennettä. Lentovuoroja mantereelta Saarenmaalle ja Hiidenmaalle oli peruttu, eivätkä nopeat laivat kulkeneet Tallinnan ja Helsingin välillä.

Myrskyvaroitukset otetaan Virossa vakavasti, sillä tammikuussa 2005 myrskytuulet ja tulvat aiheuttivat Pärnun seudulla sekä Saarenmaalla ja Haapsalussa kymmenien miljoonien eurojen vahingot.

(MTV3-STT-TT-BNS)

Lue myös:

    Uusimmat