Las Vegasin ampumisesta vuosi – kylmäävät 11 minuuttia muuttivat heidän elämänsä: "Katson jatkuvasti taakseni varmistaakseni, ettei kukaan ole ampumassa minua"

Tasan vuosi sitten Yhdysvaltain Las Vegasissa koettiin historian tuhoisin yhden henkilön toteuttama joukkoampuminen. Surmassa kuoli 58 ja satoja loukkaantui.

Oheisilta videoilta kuullaan neljän ihmisen tarinat tuolta kauhun täyteiseltä päivältä, sekä miten tämä tuhoisa päivä vaikuttaa heidän elämässään edelleenkin.

"Haluan jatkuvasti katsoa taakseni varmistaakseni, ettei kukaan ole ampumassa minua"

Vuosi joukkoampumisen jälkeen selviytyjät joutuvat edelleen päivittäin kamppailemaan traumojen ja vammojen kanssa. Sopeutuminen normaaliin elämään on ollut hankalaa, mutta kaikki elävät toivossa parempaan elämään.

– Me emme voi koskaan palata takaisin siihen elämään, joka meillä oli ennen tätä, kommentoi Aliza Correa, yksi iskun selviytyjistä.

– Ja se on päivittäinen asia. Me emme voi mennä ulos ja sisälle enää normaalisti. Säikähdämme ovikelloamme tai koiramme haukuntaa. Säikähdämme asioita, joita emme edes huomanneet aiemmin, kertoo Correan vaimo Chris Gilman.

Gilman oli yksi joukkoampumisen vakavasti haavoittuneista uhreista. Luoti osui hänen selkänsä, lävistäen hänen keuhkonsa. Luoti repi myös Gilmanin pernan ja munuaisen, katkaisi kaksi kylkiluuta ja asettui vain kaksi millimetriä hänen selkärangastaan.

Joka kerta, kun Gilman lähtee kotoa, hänellä on pakonomainen tarve katsoa olkansa yli varmistaakseen, ettei kukaan ole takana ampumassa häntä. Hänen elämänsä on yhtä kamppailua pelon kanssa, sillä kauhut ovat hänen mielessään päivin ja öin.

"Lapseni kertoi pitävänsä enemmän ajasta, kun kykenin kävelemään"

Yhdentoista minuutin kestävä ampuminen muutti kaikkien selviytyjien elämän ikuisesti. Heille elämä tänä päivänä on kamppailua pelkoa vastaan ja uuteen arkeen totuttelemista.

AP Newsin kirjoitti, kuinka joukkoampuminen teki Jason McMillanista pyörätuolin oman.

– Se ääni vain jatkui, pam, pam, pam. Tuossa hetkessä kehoni meni suoraan selviytymistilaan, kertoo McMillan.

McMillan suojeli tyttöystäväänsä Fiorella Gaetea kilven lailla luodeilta. Tyttöystävä myöhemmin raahasi haavoittuneen miehen aidan toiselle puolelle, josta McMillan kiidätettiin sairaalaan.

– Minulla ei ollut koulutusta, enkä ole sairaanhoitaja. En ole poliisi tai mitään vastaavaa. Mutta kun näet rakkaasi kuolemaisillaan, vaisto ottaa vallan vain toimia, kommentoi Gaete.

Yli kaksi kuukautta sairaalassa olemisen jälkeen McMillan pääsi takaisin kotiin.

– Minun nuorin lapseni kertoi minulle, että piti siitä enemmän, kun kykenin kävelemään. Se sattuu, mutta ehkä tämä tekee lapsistani vahvempia ihmisiä, kertoo McMillan.

McMillan on päättänyt selviytyä tästä traumasta, niin kuin hän on aiemminkin elämässään pyrkinyt aina selviytymään kaikesta.

– Minä en aio painaa pysäytys-nappia. Tässä olisi voinut käydä niin paljon huonomminkin. Minä olisin voinut kuolla tai halvaantua täysin, kommentoi McMillan.