KUVAT: Tällä aavikolla on ikuinen talvi – matkailija pääsee pingviinien apukouluttajaksi

Aavikolle rakennetun Dubain kaupungissa on kaikkea, mitä matkailija tarvitsee. Ja vähän enemmänkin.

Jos pilvenpiirtäjien ihmettelyn ja shoppailun keskellä haluaa esimerkiksi lasketella, sekin onnistuu yhdessä maailman suurimmista ostoskeskuksista (Mall of the Emirates). Kun Dubain lämpötila on kylmimpinäkin talvikuukausina lähellä Suomen kesän lukemia, on Ski Dubaissa tasaisesti neljä astetta pakkasta. Talvimaailma viettää ensi vuonna 10-vuotisjuhliaan.

Talvivaatteita ei tarvitse silti pakata mukaan, sillä vaatteet ja kengät kuuluvat pääsymaksun hintaan.

Korkein Ski Dubain ”vuori” kohoaa 85 metriin ja pisin rinne on noin 400 metriä. Alueella voi myös leikkiä vaikkapa lumisotaa ja etenkin lapsille ja lapsenmielisille monipuolisia lumiaktiviteetteja ja erilaisia mäenlaskupaikkoja.

Suukota pingviiniä

Ski Dubaissa voi paitsi hiihtää ja lasketella myös kohdata pingviinejä ja osallistua kontaktihakuisten lintujen koulutukseen. Ski Dubaissa elää parikymmentä pingviiniä, joita pääsee tapaamaan opastetuilla kierroksilla kosketus- ja jopa suukotusetäisyydeltä.

– Pingviinit ovat aivan mahtavia eläimiä, en olisi ikinä uskonut, että niitäkin voi kouluttaa, sanoo Ski Dubain pingviinejä kaksi vuotta kouluttanut filippiiniläinen Ronald Operana eli Opi.

Kolmekymppinen Opi on eläinkouluttajana konkari. Hän aloitti uransa 19-vuotiaana Filippiineillä merileijonien kouluttajana ja siirtyi pian delfiinikouluttajaksi. Hän on kouluttanut myös haita ja merikilpikonnia.

– Ensin minun piti tosin oppia uimaan. Enpä olisi uimataidottomana 19-vuotiaana uskonut, että kymmenen vuoden päästä uin ja sukeltelen Dubaissa pingviinien kanssa, Opi kertoo nauraen.

Vesi kotona Filippiineillä oli huomattavasti lämpimämpää kuin Dubain pingviinien uima-altaan vesi, jonka 4-10 asteen lämpötila vaatii märkäpuvun.

Haluttu käyttäytyminen palkitaan, ei-toivottu käytös jätetään huomiotta

Opin mukaan pingviinien kouluttaminen on yksinkertaista.

– Sama juttu kuin pienten lasten kanssa; palkitaan toivotusta suorituksesta ja ei-toivottua käyttäytymistä ei huomioida mitenkään. Pingviinit ovat hyvin kontaktihakuisia ja selvästi nauttivat vuorovaikutuksesta, Opi kertoo.

Ski Dubain pingviinit tulevat pingviinitutkimusohjelmasta eli ne eivät ole koskaan eläneet vapaana luonnossa ja ovat tottuneet ihmisen läsnäoloon.

– Jokainen pingviineistämme on oma persoonansa ja tietenkin linnuilla on myös nimet, Opi kertoo ja istahtaa lumimaailman kylmälle lattialle.

Opin kollegan avaamasta portista taapertaa sisään kaksi valkokulmapingviiniä, pariskunta Pumpkin ja Pie, eli pariskunta Kurpitsapiiras.

Pumpkin ja Pie lyllertävät istumaan Opin syliin ja saavat kiitokseksi tuoreen pikkukalan.

Vain yhden silakan tähden

Opastetun pingviinikierroksen pääsylipun hintaan sisältyvät lämmin takki ja housut, kengät sekä hansikkaat.

Jokaisella kouluttajalla on omat nimikkopingviininsä ja jokainen kierros on hieman erilainen, koska eri pingviinit osaavat erilaisia temppuja. Kurpitsapiiras-pariskunnan bravuuri on kivuta korokkeelle vieraiden viereen kalapalkintoa vastaan tai tulla lattialla istuvan ihmisen syliin.  Pariskunta on selvästi mustasukkainen jos toinen osapuoli tuntuu saavan liikaa huomiota.

Pumpkin ja Pie nappaavat vuorollaan kalan yhtä lailla vieraiden kuin tutun kouluttajan kädestä.

– Linnuille tärkeintä on niiden saama kala, mutta ne pitävät vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa. Niillä on myös erilaisia päiviä, joskus niitä ei huvita lähteä kierrokselle ja silloin annamme niiden vain uida ja olla omissa oloissaan, Opi kertoo.

Pumpkin ja Pie ovat valkokulmapingviinejä, jotka ovat maailman 18 pingviinilajista kolmanneksi suurimpia. Valkokulmapingviinit kasvavat noin 60–75 senttiä pitkiksi ja painavat 5,5–6,5 kiloa.

Ski Dubaissa asuu myös kuningaspingviinejä, jotka kasvavat lähes metrin mittaisiksi ja painavat noin 13–16 kiloa. Kuningaspingviinit ovat keisaripingviinien jälkeen suurimpia pingviinejä. Sekä valkokulmapingviinit että kuningaspingviinit elävät 15–20-vuotiaiksi.

Mona Lisan viileä charmi

Valkokulmapingviinit ovat selvästi seurallisempia ja leikkisämpiä kuin isommat kuningaspingviinit.

Kuningaspingviinit Hady ja Mona Lisa suhtautuvat vieraisiin viileän välinpitämättömästi ja tuntuvat sietävän kosketuksen, halauksen ja suukotuksen kohteena oloa vain sitä seuraavan kalapalkinnon vuoksi.

Opi vakuuttaa lintujen olevan mukana vapaaehtoisesti.

– Nämä eläimet ovat meidän työkavereitamme ja kunnioitamme eläinten omaa tahtoa. Linnut osallistuvat vain jos haluavat.

Seitsenvuotias Mona Lisa saa tarpeekseen halauksista ja lähtee kauemmaksi. Lintu jää kuitenkin poseeraamaan kameralle jäisen pingviiniveistoksen viereen ja sen kasvoilla voi kuvitella häivähtävän kuuluisan kaiman hienovaraisen hymyn.

Lue myös:

    Uusimmat