Kuusimäki suomii syyttäjien asemaa

Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäen mukaan syyttäjien sijoittaminen kaksi vuotta sitten perustettuihin kihlakunnanvirastoihin on ristiriidassa perustuslain kanssa. Kuusimäki muistuttaa Länsi-Savo-lehdessä tänään, että perustuslain mukaan Suomessa on riippumaton syyttäjälaitos. Se ei ole hallituksen käskettävissä eikä ota vastaan määräyksiä yhdeltäkään ministeriöltä. Kihlakunnanvirastoissa työskentelevät syyttäjät kuitenkin ovat viraston päällikön eli kihlakunnannimismiehen alaisia.

-Ajatus, että kihlakunnanviraston päällikkö voisi olla edes hiuksenhienossa ajatuksellisessa esimiesasemassa syyttäjiin nähden on mahdoton, sanoo valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki. Syyttäjän työ on lainkäyttöä, ei hallintoa, ja kihlakunnanvirastot ovat hallintoviranomaisia. Syyttäjiä lukuunottamatta kihlakunnanviraston osastot - poliisilaitos, ulosotto ja henkikirjoitus - on alistettu lääninhallituksille.

Matti Kuusimäen mukaan perustuslaillinen ristiriita syntyi, kun ensin uudistettiin paikallishallintolaki ja vasta sen jälkeen syyttäjiä koskeva lainsäädäntö.

-Jos olisi tehty toisinpäin, uskon että perustuslakiasiantuntijat olisivat suhtautuneet hyvin kriittisesti ylipäänsä sellaiseen vaihtoehtoon, jossa riippumattoman oikeuslaitokseen kuuluvia syyttäjäyksiköitä olisi sijoitettu yleisten paikallishallintoviranomaisten osastoiksi, Kuusimäki sanoo.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat