Kuusamoon rakennetaan luontokuvainstituutti

Kuusamossa halutaan vaalia maineikkaan luontokuvaajan Hannu Hautalan elämäntyötä ja tukea alueen kulttuurimatkailua.

Kuusamoon matkailukeskus Karhutassun tiloihin perustetaan luontokuvainstituutti. 150 neliön näyttelytilaan tulee kuusamolaisen luontokuvaajan Hannu Hautalan klassikkotöitä. Lisäksi instituuttiin tulee vaihtuvia näyttelyitä sekä valokuviin ja ääneen perustuvia, digitaalista mediaa hyödyntäviä näyttelykohteita.

- Hannu Hautalan kuvista olisi alkuvaiheessa tarkoitus saada instituuttiin muutama tuhat. Hautala on kuvannut dialle koko uransa ajan, joten skannaamme hänen parhaita töitään sähköiseen muotoon. Lisäksi arkistoimme kuvia, kertoo projektipäällikkö Kari Kantola Kuusamosta.

Instituutin nimeksi tulee Hannun jäljet. Hannu Hautala -luontokuvakeskus. Sen perustamiseen osallistuvat Kuusamon kaupunki, Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta, Suomen valokuvataiteen museo sekä Metsähallituksen luontopalvelut. Lisäksi mukana on Kuusamon kansanopisto, joka on jo pitkään järjestänyt Kuusamossa valokuvauskoulutusta.

Hankkeen budjetti on noin 420 000 euroa, josta osa on EU-rahaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat