Kuuluuko juhlameikkiisi sipaus kimallusta? Muista tämä, kun poistat glitteriä iholtasi!

Glittermeikit ovat suosittuja, mutta glitterin käyttäjien pitää pitää erityistä huolta siitä, että glitteriä ei päädy viemäriin tai muualle ympäristöön.

Onko tuttu tilanne? Teit itsellesi glittermeikin pari vuotta sitten ja yhä pieniä hiutaleita löytyy kotoa mitä käsittämättömimmistä paikoista. Glitter ei yksinkertaisesti häviä.

Glitterin leijailu sohvatyynyjen väliin ja astiakaappiin ei ole kuitenkaan huolista suurin, sillä glitterin päätyminen ympäristöön ja erityisesti mereen on todellinen ongelma, kirjoittaa Insider.

Glitter liittyy mereen päätyessään muiden mikromuovien sekaan, jolloin sitä päätyy esimerkiksi merenelävien vatsoihin ja myös ihmisten ruokaan. Mikromuoveille altistumisen vaikutuksia ihmisen terveyteen ei vieläkään tunneta.

Tämän takia on erityisen tärkeää poistaa glitter kasvoista sellaisella tavalla, että muovihiutaleet päätyvät roskiin, eivätkä esimerkiksi viemäriin.

Mitä kosmetiikassa käytettävä glitter on?

Suuri osa glitteristä valmistetaan alumiinin ja muovin sekoituksesta, useimmiten polyeteenitereftalaatista eli PET-muovista, kirjoittaa Curious Chloride -sivusto.

Kosmeettinen glitter on valmistettu useimmiten pienenpienistä muovin ja alumiinin palasista, joihin on lisätty väriainetta. Alumiini on se, mikä saa glitterin heijastamaan valoa, eli hohtamaan.

Ainesosiensa takia glitteriä on melko mahdotonta kierrättää.

Perinteisen kosmeettisen glitterin hajoaminen saattaa kestää sadasta vuodesta tuhanteen vuoteen.

MTV Uutiset haastatteli syksyllä 2018 suomalaisen Glitternisti-yrityksen perustaja Tiina Hakalaa  glitterin ympäristöystävällisyydestä. Hakalan mukaan glitterhippusten ympäristövaikutukset ovat hyvin myös asiakkaiden tiedossa, minkä takia Glitternistillä ja myös muilla glitteriä myyvillä tahoilla on valikoimassaan "eko-glitteriä".

– Ekoglitter on täysin biohajoavaa. Se on tehty kasviperäisestä selluloosasta, joten se maatuu 4–6 kuukauden kuluessa, riippuen tietysti siitä, että mihin se päätyy, Hakala kertoi muutama vuosi sitten.

Edes eko-glitteriä ei saisi siis vain "huuhdella" pois esimerkiksi suihkussa, vaan se pitää poistaa niin, ettei glitteriä päädy viemäriin.

Näin poistat glitterin helposti kasvoilta ja hiuksista

Onneksi glittermeikin poistamiseen on omat niksinsä, oli glitteriä sitten kasvoillasi, huulissasi tai hiuksissasi, vinkkaa Cosmopolitan.

Glitterostosten yhteydessä kannattaa investoida myös teippirullaan, sillä se auttaa saamaan hileet pois kasvoilta ilman hankaamista ja raapimista. Pyöräytä teippiä esimerkiksi sormesi ympärille niin, että liima puoli jää ulospäin ja poimi glittereitä kasvoiltasi. 

Teippiniksiä voi kokeilla myös niin päin, että "pyydystää" glitteriä kasvoiltaan pidemmän teippisuikaleen avulla.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Cosmopolitan vinkkaa kokeilemaan glitterien poistossa myös öljyä ja vanulappua, esimerkiksi ihan tavallista oliiviöljyä. Kastele vanulappu öljyllä ja pyyhkäise sillä glitteriä pois naamaltasi. Vanulapun hierominen naamaan ei auta, sillä silloin glitterit vain leviävät entisestään.

Jos olet koristellut glitterillä myös hiuksesi, esimerkiksi tuputellut sitä keskirajauksen tuntumaan, apuun tulevat talouspaperi ja hiuslakka! Sumuta talouspaperille hieman hiuslakkaa ja taputtele paperilla sitten päälakeasi, saadaksesi glitterit mäelle. 

Glitterit voi koittaa poistaa hiuksista myös harjaamalla, mutta harjaa hiukset niin, että voit esimerkiksi imuroida sieltä tippuvat glitterhiput pois kuljeksimasta.

Katso myös: Näin loihdit itsellesi "verisen" glittermeikin

Glitternistin “verinen” Halloween-meikki 0:59
Meikkiartisti näyttää, miten sekoitat glitter-tekoverta ja loihdit itsellesi karmaisevan halloween-meikin.

Lue myös:

    Uusimmat