Kuttulan toimilupa tarkasteluun

Sosiaali- ja terveysministeri Terttu Huttu-Juntunen on pyytänyt Itä-Suomen lääninhallitusta välittömästi selvittämään 19. toukokuuta MTV3:n Rikosraportti- ohjelmassa esitettyjen Kuttulan toimintatapojen perusteella, onko aihetta ryhtyä toimiin Kuttulan toimiluvan eväämiseksi.

Ohjelmassa esitettiin nauhalta kuvauksia eläinten raa´asta kohtelusta, jossa lapset olivat läsnä ja osallistuivat osittain eläinten kohteluun. Ohjelmassa esitettiin myös kuvanauhalta vastoin lapsen tahtoa tehty hiustenleikkaus rangaistuksena huonosta käytöksestä sekä se, kuinka perheyhteisön isä Kari Björkman vaati yhteisöön sijoitettua tyttöä halaamaan itseään.

Sosiaali- ja terveysministeriö on jo huhtikuun 2. päivänä pyytänyt Itä-Suomen lääninhallitusta selvittämään yhteistyössä Mäntyharjun kunnan kanssa, pitävätkö Tukivanhemmat -yhdistyksen tiedotustilaisuuksissaan esittämät väitteet Kuttulan toimintatapojen epäkohdista paikkansa.

Itä-Suomen lääninhallitus ei viikko sitten löytänyt näyttöä lasten huonosta kohtelusta Kuttulan perheyhteisössä. Näkemyksiään esittivät työntekijät kaikista niistä 21 kunnasta, jotka ovat sijoittaneet lapsia ja nuoria Kuttulaan.

Lääninhallitus antaa oman selvityksensä kokouksen pohjalta oikeusasiamiehelle, sosiaali- ja terveysministeriölle ja Helsingin kaupungin sosiaalivirastolle. Helsingin kaupunki ja ministeriö saavat vastauksia heti, kun selviää tehdäänkö asiassa lisärikostutkintapyyntö. Asiassa on tähän mennessä tehty yksi rikostutkinta, mutta käsittely lopetettiin kun mitään ei löytynyt.

Kuttulaa koskevia selvityspyyntöjä on nykyisin ratkaisematta kaksi. Vuosina 1994-1998 Kuttulasta on tehty kaikkiaan yhdeksän kantelua. Kuttulaan on sijoitettu parikymmentä lasta.

Eläinsuojeluvalvoja Anja Eerikäinen vaatii poliisia selvittämään, onko Mäntyharjun Kuttulan lastenkodissa syyllistytty eläinrääkkäykseen. Eerikäinen jätti asiaa koskevan tutkintapyynnön Mikkelin poliisille tänään. Eläinsuojeluvalvoja Eerikäinen esittää myös, että Kuttulan lastenkodin johtaja Kari Björkman asetetaan syytteeseen eläinrääkkäyksestä.

-Tietääkseni Kari Björkman on varatuomari, joten hänen pitää tuntea eläinsuojelulaki, Eerikäinen tähdensi. Hän myös korosti, että kansalaiset ovat olleet järkyttyneitä sekä Kuttulan eläinten että lastenkodin lasten puolesta.


Lue myös:

    Uusimmat