Jackie Stewart aloitti formuloiden rataturvallisuuden puolesta kampanjoinnin vuonna 1966 Belgiassa sattuneen pahan ulosajonsa jälkeen.
LUE MYÖS: Formula ykkösten kalmansirkus teki tuhoja 1970-luvulla – suomalaisten vävy oli yksi uhreista
– Tajusin, että jos tämä on parasta mitä meillä on, niin sitten jotain on pahasti pielessä. Radoissa, autoissa, lääketieteellisellä puolella, palontorjunnassa ja pelastushenkilökunnassa oli vikoja, Stewart muisteli Grand Prix History -sivustolla.
Stewart mainitsi ratojen varsilla olleet nurmialueet, joiden jälkeen autot saattoivat osua puihin.
– Nykyajan nuoret eivät ymmärtäisi sitä. Se oli naurettavaa, Stewart jatkoi.
Stewartin taidot ja ajokalusto riittivät kolmeen maailmanmestaruuteen. Onni riitti siihen, että hän selvisi kilpaurastaan hengissä. Hän lopetti vuonna 1973, kun hänen ystävänsä Francois Cevert kuoli Yhdysvaltojen gp:n aika-ajossa rajun ulosajon seurauksena.
Kuolemanvaara oli tuolloin läsnä lajissa nykyistä vahvemmin.
– Menin ulos pysäköintialueelle yksin ja olin siellä varmaan tunnin. Kävin läpi asiaa. Sitten kuulutettiin, että ajamista jatketaan. Minun oli pakko, Emerson Fittipaldi kertasi Superswede-dokumentissa.
Debyyttikauttaan ajanut John Watson oli hämillään.
– Ajaisiko kukaan? Olisiko se epäkunnioittavaa? sittemmin yli kymmenen vuotta F1-ratoja kiertänyt Watson avasi mielessä sinkoilleita kysymyksiä.
Samalla kaudella paremmat pelastustoimet olisivat todennäköisesti pelastaneet Roger Williamsonin. Hänen autonsa jäi ulosajon jälkeen ylösalaisin. Kanssakilpailija David Purley yritti kääntää auton pyörilleen, mutta kevyissä vaatteissa paikalle saapuneista ratavirkailijoista ei ollut apua. Williamson tukehtui palokaasuihin. Ulosajossa häneltä katkesi vain jalka.