"Kurin tiukentaminen ei ratkaise koulujen ongelmia"

Koulurauha nousi puheenaiheeksi keväällä ja SuomiAreenassa käydyn keskustelun keräämän yleisömäärän perusteella aihe kiinnostaa runsaasti edelleen.

Ratkaisuja opetustilanteiden rauhoittamiseksi Porin torilla miettivät muun muassa Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä sekä OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Kumpikaan ei ehdottanut lääkkeeksi kurin tiukentamista.

– En oikein usko "tarkkailla ja rangaista" -yhteiskuntaan. Kuri on terminäkin vähän outo, koska oppiminen on kuitenkin iloinen asia ja löytöretki uuteen maailmaan. Ihminen oppii parhaiten stressittömänä ja ollessaan positiivisella mielellä, Pitkälä sanoi.

Kovemman kurin sijaan alan asiantuntijat kaipaavat selkeämpiä pelisääntöjä ja laajaa keskustelua aiheesta.

– Mielestäni tämä on laajempi yhteiskunnallinen kysymys, joka heijastuu myös kouluun. Menevätkö yksilön oikeudet aina ryhmän edelle, voiko yksittäinen ihminen tehdä asioita vain oman halunsa mukaan vai pitääkö ottaa huomioon myös toisten ihmisten näkökulmia?

– Kaipaan kaikilta aikuisilta kasvatuksellista otetta, oikeudenmukaisesti ja perustellen. Tämän on tapahduttava koulussa, mutta myös koko yhteiskunnassa. Aikuisten pitää olla aikuisia, Luukkainen vaati aurinkoisella torilla.

Nuorten on kohdattava myös vastoinkäymisiä

Kaksikon mielestä on tärkeää, että nuoret kohtaavat koulussa myös vastoinkäymisiä.

– Meidän pitää kasvattaa nuoret myös siihen, että elämässä kaikki ei tule valmiina. Pitää opettaa ponnistelemaan, kestämään vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia. Se on osa kasvua ja aikuisten tehtävä on järjestää tällaisia tilanteita, myös koulussa, kiteytti Luukkainen.

Pitkälä ja Luukkainen haluavat myös opettajien tietävän valtuuksiensa rajat, vaikka kovin yksityiskohtaista lakia ei olekaan mahdollista rakentaa.

– Valtuudet ja vastuut on myös opettajien osalta selvitettävä. Sellaista lakia ei kuitenkaan voida tehdä, jossa jokainen yksityiskohta ja yksityinen tilanne on etukäteen mietitty, Luukkainen totesi.

(MTV3)

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat