Kuopion tappouhkaus otetaan vakavasti

Kuopion yliopiston valtakunnallisen koe-eläinkeskuksen johtaja on saanut eläinaktivistien nimissä lähetetyn tappouhkauksen. Tänään aamulla saapuneeseen kirjeeseen oli laitettu mukaan kaksi pienoiskiväärin patruunaa.

Kirjeessä ilmoitetaan, että (teillä on) "kaksi kuukautta aikaa sulkea kiduttamonne, kuukausi aikaa palauttaa beaglet tai sitten ... Pisteiden perään paperille on teipattu patruunat.

Kirjeessä on allekirjoitus Eläinten tuomioistuin. Kirje on lähetetty Helsingistä, jossa se on leimattu torstaina 23. huhtikuuta. Kuopion yliopisto on tehnyt asiasta rikosilmoituksen poliisille. Kirjeen saaneen eläinlääketieteen tohtorin Timo Nevalaisen mukaan ilmeisenä tarkoituksena on pelottelu. Ulkomailla tapahtuneiden vastaavanlaisten uhkausten vuoksi asia otetaan yliopistossa hyvin vakavasti.

Rehtori: kampanja jatkunut jo pitkään

Kuopion yliopiston rehtori Ossi V. Lindqvist kertoo, että yliopisto on ollut ns. eläinsuojelijoiden kampanjoinnin kohteena jo pitkään. Suora toiminta alkoi joulukuussa 1995, jolloin tuhopolton kohteeksi joutui rakennus Juankosken turkistarhan yhteydessä.

-Tämä kampanja on jatkunut. Nyt kun otteet ovat vastapuolella erittäin lujasti kovenemassa, on syytä kertoa ihmisille, mitä on tapahtumassa ja mitä eläinsuojelun nimissä tehdään, kertoi Lindqvist yliopiston tiedotustilaisuudessa.

Lindqvist muistutti, että Karttulan koe-eläinkeskus on tehnyt uraauurtavaa työtä koe-eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi koko maassa ja lähialueilla. Uhkaukset ja häirintä vaikuttavat yksinomaan kielteisesti.
-Kaikki turvatoimiin sijoitettavat voimavarat ovat pois eläinten hyvinvoinnin kehittämisestä. Tämän tapauksen johdosta turvatoimia joudutaan tehostamaan entisestään.

Yllyttäjät vastuuseen

Nevalainen on joutunut silmätikuksi jo aiemmin. Kuopiossa levitettiin pari kuukautta sitten julistetta, jossa on Nevalaisen valokuva. Julisteessa kerrottiin, että todellinen rikollinen ei ole eläinten vapauttaja.

Nevalainen arvioi tiedotustilaisuudessa, että kyse ei ole häneen kohdistuvasta asiasta. Nyt halutaan pelotella laajemmin tutkijoita ja avustavaa henkilökuntaa.
-Tämä johtaa lopulta siihen, että tutkijat eivät uskalla tehdä eläinkokeita. Toisaalta eläinkokeet ovat elimellinen osa biolääketieteellistä tutkimusta, joka tuo sen tiedon, jolla ihmisiä ja eläimiä hoidetaan vastaanotoilla. Olemme aika hullunkurisessa tilanteessa.

Nevalaisen mukaan suurin osa "aktivisteista on teini-ikäisiä tossunpolkijoita".
-Heidän joukossaan on varmasti myös yllyttäjiä, jotka pitäisi saada vastuuseen yllyttämisestä sekä varsinaisista iskuista. Valtaosalla nuorista ongelman hoitaa aika.

Mielenosoittajilla ei tietoa uhkauksesta?

Nevalaisen saamassa kirjeessä osoitettiin epäsuorasti tukea myös mielenosoitukselle, joka alkoi Karttulan koe-eläinkeskuksen edustalla perjantaina. "Barrikadilta" tavoitetut muutamat mielenosoittajat kertoivat saaneensa tiedon tappouhkauksesta paikalle saapuneilta toimittajilta.

-Tämä on rauhallinen mielenosoitus kauniina aurinkoisena päivänä, tiivisti yksi tapahtumaan osallistunut teini-ikäinen. Karttulan laitos kasvattaa koiria ja kaneja yliopistojen ja lääkeyhtiöiden tutkimuskäyttöön.

Valitut Palat-lehden tuore tutkimus osoittaa, että eläinaktivistien suoran toiminnan iskut eivät saa kansalaisten tukea.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat