Kuopion tanssiviikolla tyydyttävä tulos

Kuopio tanssii ja soi -festivaali ylsi tänä vuonna taloudellisesti tyydyttävään tulokseen. Päätapahtumille etukäteen asetettu 8000 kävijän tavoite ylitettiin muutamalla sadalla katsojalla. Viime kesästä pääesitysten kävijämäärä kasvoi noin tuhannella.

-Taloudellisesti selviämme omillemme ja olemme kohtuullisen hyvin kiinni budjetissa. Pahoja yllätyksiä tai suuria ennalta-arvaamattomia menoeriä ei tänä vuonna tullut, kertoo toiminnanjohtaja Anna Pitkänen. Pitkänen ei ole kaikilta osin tyytyväinen myytyjen lippujen määrään.

Esimerkiksi Israelin baletti ja unkarilaisen Szeged Contemporary Ballet'n Stravinsky-ilta eivät myyneet odotetulla tavalla. Lähes loppuunmyytyjä olivat sen sijaan mm. espanjalaisen flamencoryhmän Nuevo Ballet Espanolin kaksi esitystä, I Solisti Venetin konsertti sekä tanssiteatteri Minimin 10-vuotisjuhlaesitys Mikrokosmos.

Festivaalin 4,1 miljoonan markan budjetista noin 1,4 miljoonaa saadaan pääsylippu-, kurssi- ja muista myyntituloista. Loppuosa katetaan opetusministeriön, Kuopion kaupungin, sponsoreiden ja muiden kumppaneiden kanssa tehtävällä yhteistyöllä.

Kotimaista markkinointiyhteistyötä on tehty mm. Peeässän, Gummeruksen, Kuopion Energian ja Savon Sanomien kanssa.

-Finnairin uusi toimintapolitiikka on sen sijaan ollut pettymys. Finnair suhtautuu nihkeästi alueelliseen tapahtumayhteistyöhön ja on jättänyt uusimatta sopimuksia useiden järjestäjien kanssa, kertoo Pitkänen.

Pääesitysten lisäksi festivaalin ohjelmatarjontaa seurasi noin 30 000 ihmistä torilla, näyttelyissä ja jatkojameissa. Vuosi sitten määräksi arvioitiin 35 000.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat