Kuntovalmentaja: Kimi sopeutuu aikaisiin aamuihin

Kimi Räikkönen, kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Kimi Räikkönen, kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Julkaistu 14.02.2010 16:39(Päivitetty 14.02.2010 16:57)

Rallikuljettaja Kimi Räikkösen kuntovalmentaja Mark Arnall ei ole huolissaan siitä, että univaje vaivasi Jäämiestä Ruotsin MM-rallin sunnuntaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella.

Rallissa ajopäivät venyvät selvästi pidemmiksi kuin formuloissa. Yöllä autot ovat Parc Ferméssä, josta ne ajetaan ulos jo kukonlaulun aikaan.

- Ralliin täytyy tulla niin hyvin levänneenä kuin mahdollista. Sille ei mahda mitään, kuinka pitkiä ajopäivät ovat. Ralli on väsyttävämpi kuin F1-viikonloppu. Herätys oli ainakin tässä rallissa viideltä aamulla, Arnall kertoi MTV3:lle.

- F1:ssä autoa ajetaan esimerkiksi perjantaina 12-15 kierrosta ensimmäisessä harjoituksessa ja vähän enemmän toisessa harjoituksessa. Sen jälkeen pidetään palaveri insinöörien kanssa ja palataan hotellille. Täällä ajetaan paljon enemmän ja keskittymisen täytyy pysyä yllä pidempään, vaikka aamulla herätään aikaisin ja illalla mennään myöhään nukkumaan, Arnall vertailee lajeja.

Räikkönen myönsi olleensa sunnuntaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella varsin väsynyt, mutta rallin vaatimia lyhyitä yöunia ei kuitenkaan koeta ongelmaksi F1-mestarille.

- Kimillä ei ole ollut varsinaisia vaikeuksia sen asian kanssa. Se on vain erilaista hänelle. Mitä enemmän ralleja hän ajaa, sitä helpommaksi aikatauluun tottuminen käy. Tässä on oppimisprosessi menossa sen suhteen, että kaikki asiat saadaan sovitettua aikatauluun, Arnall sanoo.

Katso Räikkösen kommentit rallin jälkeen MTV3 Katsomosta (maksullinen)