Kuntaliitto Kataiselle: Nyt ei ole aika pallotella ongelmia

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen vaatii valtiota auttamaan talouskurimukseen syöksyviä kuntia paljon nykyistä tehokkaammin.

- Kyllä tässä ollaan vaikeassa asemassa. Hyvin ratkaisevassa roolissa on se, mitä valtio tekee kuntien auttamiseksi, MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Kietäväinen sanoo.

Valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle Kietäväisellä on selkeät terveiset:

- Tarvitaan lisää ratkaisuja ja tiivistä yhteistyötä. Nyt ei pidä pallotella ongelmia vaan keskittyä yhteistyöhön.

Hallitus ilmoitti eilen kehysriihessään, että se nostaa alkoholin, energian ja kiinteistöjen veroja. Kuntien osuutta yhteisöverosta hallitus päätti nostaa väliaikaisesti kymmenellä prosenttiyksiköllä.

Kietäväisen mukaan tämä auttaa, mutta ei tarpeeksi. Hänen mielestään esimerkiksi yhteisöveron korotusta tehokkaampi ratkaisu olisi ollut valtionosuuksien lisääminen.

- Jos ratkaisuja valtio-osuuksien korotuksiin ei saada tehtyä nopeutetussa aikataulussa, kunnissa joudutaan vaikeiden ratkaisujen eteen. Vaikutukset näkyvät esimerkiksi henkilöstöpuolella: monet kunnat suunnittelevat jo lomautuksia.

Lisäksi palvelujen laatu heikkenee, ja huono tilanne kiristää paineita korottaa tuloveroprosenttia. Myös kuntien velkaantuminen nousee ja investointikyky heikkenee rajusti, Kietäväinen listaa ongelmia.

Hänen mukaansa nämä kaikki osaltaan vaikeuttavat lamaa, siksi valtion pitäisi nyt toimia vastuullisesti.

Lue myös:

    Uusimmat