Kuntaliitto: Heikkojen kuntien valtionosuuksia korotettava

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen vaatii valtiota korottamaan kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien kuntien valtionosuuksia.

Hänen mukaansa korotukset pitäisi tehdä viimeistään 2010 voimaan astuvan valtionosuusuudistuksen yhteydessä.

Kietäväisen mukaan tilannetta ei pystytä korjaamaan sillä, että lisätään varojen siirtoja korkeampien verotulojen kasvukunnista heikommille kunnille.

- Useat kasvukunnat ovat haasteellisessa tilanteessa järjestäessään uusia palveluja ja rahoittaessaan investointeja, jotka johtuvat hyvinvointipalvelujen kysynnän kasvusta. Lisäksi ne joutuvat tulevassa heikentyvässä taloustilanteessa maksamaan korkeiden verotulovuosien verotasausvähennykset, mikä johtuu tasausjärjestelmässä olevasta kahden vuoden viiveestä, sanoi Kietäväinen keskiviikkona Nurmeksessa.

Myöskään kuntaliitokset eivät ole yleispätevä ratkaisu näihin ongelmiin, koska monesti heikon talouden ongelmat koskettavat useita alueen kuntia samanaikaisesti.

-Ongelmat ovat usein myös niin suuria, etteivät kunnat omaa toimintaansa tehostamalla kykene niistä selviytymään, Kietäväinen lisäsi.

Kuntaliiton mukaan merkittävä osa heikon talouden kuntien talousongelmista on aiheutunut valtion 1990-luvun jälkipuoliskolla ja tämän vuosikymmenen alussa tekemistä valtionosuus- ja verojärjestelmämuutoksista sekä -leikkauksista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat