Kuntaliiton Parjanne: Maahanmuuttajia tulisi valikoida

Suomen Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne ehdottaa, että Suomessakin pohdittaisiin amerikkalaistyylistä valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa. Se merkitsisi, että työlupia myönnettäisiin niille, joilla on tietty meillä tarvittava ammattitaito.

Parjanne sanoi Kuntaliiton seminaarissa tänään pelkäävänsä, että nopeasti kasvava maahanmuutto aiheuttaa häiriötä työmarkkinoilla, jotka kuitenkin kipeästi tarvitsevat osaavaa työvoimaa kenties myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Hänen mukaansa kokemukset osoittavat, että todellisuudessa kulttuurierojen aiheuttamia ongelmia ei ole kyetty ylittämään, vaikka kotouttamisohjelmia on toteutettu.

Parjanne myöntää kuitenkin, että ajatus valikoivista työluvista, niin sanotuista green cardeista, on Pohjolassa myös ongelmallinen. -Pohjolassa on vallinnut humanitäärinen perinne, jonka mukaan ensisijainen oikeus maahanmuuttoon tapahtuu humanitääristen syiden perusteella. Lisäksi ongelmia voi aiheutua siitä, mitkä olisivat ne alat, joilla maahanmuutto sallittaisiin, Parjanne sanoi.

Kuntaliitto on kutsunut pohjoismaiset sisarliittonsa sunnuntaista tiistaihin kestävään seminaariin pohtimaan edessä olevaa työvoimapulaa ja IT-ajan haasteita kunnissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat