Kuntabudjetit uuteen laskentaan Tehyn vaatimusten myötä

Tehyn vaatimusten toteutuminen toisi suuria haasteita kuntatalouteen. Osa palkkasumman kasvusta pitäisi rahoittaa menoja karsimalla, ja veroprosentteihin tulisi kovia korotuspaineita.

Tehyn palkkavaatimuksen toteutuminen johtaisi monen kunnan kohdalla saneerauksiin. Useat kunnat ovat varautuneet ensi vuoden budjeteissaan vain viiden prosentin korotuksiin.

Tehy vaatii jäsenilleen vähintään 24 prosentin palkankorotuksia, eli 600-870 euroa lisää kuukausipalkkaan.

Vaikutus olisi kunnissa lähes yhden veroprosenttiyksikön suuruinen.

Kuntatalouteen Tehyn vaatimusten toteutuminen toisi suuria haasteita. Palkankorotus maksaisi kunnille 1,4 miljardia euroa vuodessa.

Esimerkiksi Joensuussa palkkasumma kasvaisi lähes kuusi miljoonaa euroa. Talous- ja suunnittelujohtaja Risto Väänänen sanoo, että kaupungin talous kestäisi saman viiden prosentin korotuksen kuin monet muutkin kunnat.

- Budjetti on jo alijäämäinen. Kaikki mikä on sen (viiden prosentin) yli, tuottaa lisää tuskaa.

Osa palkkasumman kasvusta täytyisi rahoittaa menoja karsimalla.

Kuntatyönantaja tarjosi hoitajille 12,7 prosentin korotusta, kun korotustaso oli koko kunta-alalla keskimäärin 11,6 prosenttia. Tehyn hylkäämä tarjous olisi nostanut hoitajien palkkoja 300-440 euroa kuukaudessa.

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen laskelmien mukaan sairaanhoitajan kokonaisansio oli lokakuussa 2006 keskimäärin 2487 euroa kuukaudessa. Alle 2000 euroa tienaa 6 prosenttia hoitajista.

Neuvottelutuloksen ja Tehyn vaatiman palkankorotuksen erotuksella voitaisiin palkata 16 500 uutta sairaanhoitajaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat