Kuninkaalliset häät varastivat huomion

Kansainvälisissä medoissa huomioiduista häistä kuninkaalliset juhlat veivät ylivoimaisen voiton.

Vuoden 2011 upeimpia ja seuratuimpia häitä vietettiin huhtikuussa Lontoossa, kun prinssi William ja Catherine Middleton avioituivat. Pari vihittiin Westminster Abbeyn kirkossa, jossa Williamin äiti, prinsessa Diana, siunattiin viimeiselle matkalleen. Middleton keräsi kehuja upealla hääpuvullaan ja pariskunta näytti muutenkin upealta yhdessä. Hääjuhlan aikana huomion varasti kuitenkin Middletonin sisko Pippa, jonka väitettiin juhlineen siskonsa häitä ilman alushousuja.

Ehkä erikoisimmat kuninkaalliset häät vietettiin Monacossa, kun ruhtinas Albert avioitui olympiatason uimari Charlene Wittstockin kanssa. Prinssi Williamin ja Catherine Middletonin häistä poiketen Albertin ja Charlenen häissä vallitsi varsin viileä tunnelma. Mediassa uutisoitiin Charlenen yrittäneen karata Monacosta ennen häitä ja morisamen kyynelehdintä häiden aikana tulkittiin ahdingon tuotokseksi.

Kuninkaallisten häiden lisäksi vuoteen mahtui myös muiden kansainvälisten tähtien hääjuhlia. Esikoisensa tänä vuonna saanut brittipoppari Lily Allen avioitui kesäkuussa miesystävänsä, Sam Cooperin, kanssa. Jääjuhla oli intiimi ja sata läheisintä ihmistä todisti parin onnellista päivää. Marraskuussa pariskunnalle syntyi ensimmäinen lapsi.

Beatles-legenda Paul McCartney avioitui lokakuussa pitkäaikaisen naisystävänsä Nancy Shevellin kanssa. Pariskunnan siviilivihkiminen toimitettiin Lontoossa Marylebonen kaupungintalolla. McCartney avioitui samassa paikassa ensimmäisen vaimonsa, syöpään vuonna 1998 kuolleen Lindan, kanssa.

Oscar-voittaja Reese Witherspoon astui maaliskuussa avioliiton satamaan agenttimiehensä Jim Tothin kanssa. Pari vihittiin Witherspoonin farmilla Kaliforniassa, jossa sata läheisintä ystävää juhli pariskunnan onnea. Juhlavieraiden joukossa nähtiin muiden muassa Gwyneth Paltrow, Salma Hayek ja Sean Penn.

James Bond -elokuvistakin tuttu näyttelijäkomistus Daniel Craig ja näyttelijätär Rachel Weisz yllättivät menemällä naimisiin salaa. Tietojen mukaan kesäkuussa avioitunut pariskunta vietti häitään New Yorkissa, eikä vieraslista ollut pitkä, sillä paikalla olivat vain Danielin 18-vuotias poika, Rachelin 4-vuotias poika sekä pariskunnan kaksi läheisintä ystävää.

Kohumalli Kate Moss avioitui heinäkuussa rockarimiehensä, Jamie Hincen, kanssa. Mossilla oli 8-vuotiaan tyttärensä lisäksi neljätoista morsiusneitoa, jotka saattoivat upean morsiamen alttarille. Kovana juhlijana tunnettu Moss juhli häitään kolme päivää miljoonalukaalissaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat