Mainos

Kuninkaallinen pari vihittiin Tanskassa

Tanskassa juhlitaan tänään kruununprinssin häitä. Hääpari oli silminnähden liikuttunut vihkiseremoniassa.

Kuninkaallinen häähumu huipentui Tanskassa kruununprinssi Frederikin ja Mary Elizabeth Donaldsonin vihkimiseen tänään Kööpenhaminan tuomiokirkossa. Valkoiseen, vartaloa kauniisti myötäilevään hääpukuun pukeutunut Donaldson asteli alttarille isänsä, John Donaldsonin käsipuolessa. Kruununprinssi Frederik kyynelehti onnesta nähdessään Donaldsonin.

Parin vihkinyt piispa Erik Norman Svendsen sanoi saarnassaan, että jopa kruununprinssi ja hänen morsiamensa kuuluvat toisilleen niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, me jokainen tarvitsemme uskotun ja läheisen, jonka kanssa voi jakaa koko elämän. Vihkimisen jälkeen australialaissyntyisestä Donaldsonista tuli Tanskan kruununprinsessa ja hän sai maan kansalaisuuden.

Osa tanskalaisista oli ottanut vapaata töistä nähdäkseen hääseremonian kokonaisuudessaan.
Myös Kööpenhaminan virkamiehille oli annettu puoli päivää vapaata.

Kansa hurrasi kaduilla

Kirkosta ulos astellut tuore aviopari hymyili vapautuneesti. Heidät kuljetettiin hevosvaunuilla pitkin Kööpenhaminan katuja Amalienborgin linnaan. Katujen varsilla hurrasi tuhansia kansalaisia, jotka heiluttivat innosta hehkuen pieniä Tanskan ja Australian lippuja. Kruununprinssi ja -prinsessa vilkuttivat kansalle koko matkan ajan.

Amalienborgin linnan luokse saapuneet näkivät kuninkaallisen tervehdyksen Christian VII -palatsin parvekkeelta. Pitkään kansalaisia tervehtinyt tuore aviopari sai katselijat kiljumaan riemusta. Myös kuningatar Margareeta II tervehti kansaa parvekkeelta. Varsinaista hääillallista nautitaan ja juhlia vietetään Kööpenhaminan ulkopuolella sijaitsevassa Fredensborgin linnassa. Juhliin osallistuu useita edustajia Euroopan kuningashuoneista ja eri maiden päämiehiä. Suomesta häihin on kutsuttu presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pertti Arajärvi.

Juhlissa nähdään muun muassa Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia sekä kruununprinsessa Viktoria, prinsessa Madeleine ja prinssi Carl Philip. Juhlapöydät notkuvat monenlaisista herkuista. Tarjolla on muun muassa simpukoita, hirveä, kanaa ja parsaa erilaisten kastikkeiden ja lisukkeiden kera.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 14.05.2004)

Tanskalaiset ovat innoissaan satuhäistä.

(Huomenta Suomi 14.05.2004)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.