Kuluttajien usko talouteen heikentynyt

Kuluttajien näkemykset Suomen taloudesta ovat synkentyneet.

Kuluttajat luottavat omaan talouteensa, kaikesta huolimatta.

Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan suomalaisten luottamus talouteen on puolta heikompi kuin vielä tammikuussa. Suomen talousnäkymien heikkeneminen on vaikuttanut kuluttajien arvioihin.

Omaan talouteensa kuluttajat sen sijaan luottivat maaliskuussa edelleen vahvasti. Taloutensa kohentumiseen luotti edelleen yhtä moni kuin aikaisemmin eli vajaa kolmannes kuluttajista.

Kotitalouksilla on yhä enemmän säästöunelmia. Kotitalouksista yli 70 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana ja 15 prosenttia suunnitteli ottavansa lainaa. Lainaa käytettäisiin auton ja asunnon hankkimiseen.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat